Perhe on kansanedustajan maatilan kivijalka – nykyisistä kansanedustajista ainakin 11 viljelee maata
Viljelijöitä löytyy keskustasta, RKP:stä ja tähtiliikkeen eduskuntaryhmästä.
Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen pyörittää miehensä kanssa lypsykarjatilaa Kiuruvedellä.Perheenjäsenet huolehtivat maatilan arjen pyörimisestä, kun viljelijäkansanedustaja lähtee Arkadianmäelle.
Kansanedustajat ovat ahkeria urakoitsijoiden käyttäjiä ja tilojen välisen yhteistyön suosijia. Muutamalla on tilallaan palkattua työvoimaa.
”Tilallamme on yksi kokoaikainen työntekijä, jonka kanssa mieheni hoitaa tilaa arkisin. Itse pyrin osallistumaan tilan töihin viikonloppuisin ja muina aikoina, jolloin eduskuntatyö sen sallii. Karjan jalostussuunnittelu on vastuullani ja onneksi sitä voi osin tehdä myös etänä”, kertoo Hannakaisa Heikkinen (kesk.).
Tilalla, joka on Heikkisen puolison sukutila, on 115 lehmää lypsyssä. Omaa peltoa on 117 hehtaaria.
Samoin Anne Kalmarilla (kesk.) puoliso kantaa päävastuun tilasta.
”Osallistun viikonloppuisin ja kesäisin. Aloitin tilanpidon aikanaan itse, kaikki työt konetöitä myöten onnistuvat myös minulta”, Kalmari kertoo.
Tilalla tuotetaan highland-karjan lihaa. Noin 65 hehtaarilla viljellään nurmia, ohraa, kauraa ja vehnää.
Juha Pylväs (kesk.) viljelee veljensä kanssa 300 hehtaarilla vehnää, ohraa, kauraa, säilörehua ja rypsiä.
”Tilan hallinnolliset työt ovat edelleen hoidettavani. Ajoittain sesonkiaikana ehdin mukaan myös tilan suorittaviin töihin. Työnjohtotehtävät ovat veljeni vastuulla”, Pylväs kertoo.
60 hehtaarilla viljaa ja sokerijuurikasta viljelevä Thomas Blomqvist (r.) selviää pitkälti omin avuin.
”Hoidan tilaani pääsääntöisesti itse kansanedustajan työni ohella, eli suuren osan vapaa-ajastani, illat, viikonloput ja kesätauon käytän tilan hoitoon.”
Naapuritilan kanssa on tiivistä yhteistyötä.
Mikko Savola (kesk.) hoitaa toukotyöt yhdessä vaimonsa ja isänsä kanssa. Viljelyssä on rehuohraa, vehnää ja nurmea. Sato menee pääasiassa tutulle nautatilalle.
Urakoitsijat hoitavat kivien keräämisen, ruiskutukset, lannoitteiden levittämisen ja puinnin.
Seitsemän tähden liikkeen Paavo Väyrynen viljelee vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Pohjanranta Oy:n puitteissa.
Viljelty pinta-ala on vajaat kymmenen hehtaaria, jossa tärkein tuotantosuunta on marjanviljely.
Väyrynen kertoo osallistuvansa lähinnä nurmikoiden hoitoon ja sadonkorjuuseen. ”Töitä tekevät lähinnä Pohjanranta Oy:n kesätyöntekijät.”
RKP:n Mats Nylundilla on sukupolvenvaihdos suunnitteilla. Tilan 98 peltohehtaarilla viljellään kuminaa, ohraa ja kauraa.
”Hyvällä suunnittelulla olen itse pystynyt olemaan mukana kaikissa tärkeissä työvaiheissa. Perhe osallistuu työhön ja vanhin poikani asuu tilalla ja kantaa päävastuun, kun itse olen poissa.”
Eeva-Maria Maijala (kesk.) on mukana osallistuvana puolisona miehensä maatilalla. Peltoa on 25 hehtaaria ja tilalla on lampaita sekä poroja.
”Nykyään työt tekevät puolisoni ja lapset, silloin kun olen poissa kotoa”, Maijala kertoo.
Pertti Hakanen (kesk.) omistaa tilansa yhdessä vaimonsa kanssa. Tila tuottaa sianlihaa ja rehuviljaa.
”Tilan töihin osallistun mahdollisimman paljon, tilan toimintaan ja töihin osallistuvat vaimoni sekä lapset poissa ollessani.”
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoo, että kansanedustajana ehti tilan töihin vielä jonkin verran osallistua, mutta ministerinä enää vähän.
”Olen kuitenkin aina tilan töitä tekemässä, kun se vain suinkin on mahdollista. Vaimo vastaa tilan käytännön arjen sujumisesta. Meillä on kaksi vakituista työntekijää, harjoittelijoita ja kausityöntekijöitä.”
Lepällä on vaimonsa kanssa yhden robotin maitotila. Peltoa on noin sata hehtaaria ja lypsäviä 70.
Eerikki Viljanen (kesk.) on 50 lypsävän maitotilan ainut omistaja, mutta tilan töissä on mukana koko perhe isovanhempia myöten.
”Olen päivittäin kiinni tilan arjessa, vähintään töiden suunnittelun ja järjestelyjen osalta. Käytännön töissä olen mukana aina, kun eduskuntatyön ja luottamustehtävien ajallaan hoitaminen sen mahdollistaa.”
Kaikki edustajat kertovat käyttävänsä urakoitsijoita tai tekevänsä yhteistyötä toisten tilojen kanssa.
”Lähes koko konekanta on yhteiskoneita naapurin kanssa”, kertoo Kalmari yhteistyöstä.
Juha Pylvään tilanne eroaa muista konetöiden järjestelyssä.
”Omistamme maatalouskoneurakointiyrityksen, ja yritys hoitaa maatilan kaikki konetyöt. Maatalousyhtymässämme ei ole konekalustoa.”
Useimmat edustajista kertovat, että tuotanto tilalla jatkuu tulevaisuudessa ennallaan.
Osalta löytyy investointisuunnitelmia ja moni mainitsee pelto- ja metsäalan kasvattamisen mahdolliseksi.
Metsätalous on monella tilalla tärkeässä asemassa.
Tuotantosuunnan vaihdoksiakin pohditaan.
”Tulevaisuudessa sianlihan tuotannon mielekkyys nykyisellään on harkinnassa. Tuotannon muuttuessa vuonna 2012 porsastuotannosta pelkästään lihasian kasvatukseen on tuonut haasteita jatkaa tuotantoa”, Pertti Hakanen kertoo.
”Navettamme on käyttöikänsä päässä”, kertoo Eerikki Viljanen.
”Muutoksia on siis todennäköisesti tulossa, mutta mihin suuntaan – se on aivan avoimena ja koko ajan mietinnän alla.”
Kansanedustajat toteavat, että kahden ammatin yhdistäminen onnistuu, mutta se vaatii apujoukkoja maatilan töihin.
Osa kokee riittämättömyyttä, kun ei itse ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisi ja puoliso tekee pitkää päivää.
”Maatilan työt ovat kuitenkin hyvää vastapainoa eduskuntatyölle. Sielu lepää, kun katsoo hyvin orastavaa peltoa tai vasikkaa imemässä emoaan laitumella”, Anne Kalmari toteaa.
”Karjanhoito ja karjanjalostus ovat henkireikä ja vastapaino kiireiselle ja stressaavalle kansanedustajan työlle”, Hannakaisa Heikkinen sanoo.
”Kansanedustajan työ on melko iltapainotteista, joten vaikka ajelen illaksi kotiin, niin palatessa päivä on usein niin pitkällä, että iltanavetta on hoidettu jo muiden toimesta”, Eerikki Viljanen kertoo.
”Keväällä on toivottava, että kylvökelit ajoittuvat viikonlopuille”, Mikko Savola sanoo.
”Minulla oli lypsylehmiä vuoteen 2012 asti, ja maidontuotantoa oli todella haasteellista yhdistää kansanedustajan työn kanssa. Kasvinviljelyä on helpompi yhdistää eduskuntatyöhön erityisesti, kun perheenjäsenet voivat osallistua työhön”, Mats Nylund kertoo.
Edellä mainittujen lisäksi kysely lähetettiin keskustan kansanedustajille Lasse Hautalalle, Timo Kallille ja Esko Kivirannalle. He eivät vastanneet.
Kalli ja Kiviranta ovat ilmoittaneet eduskunnan matrikkeliin ammatikseen maanviljelijä.
Hautala kertoo verkkosivuillaan olevansa viljelijä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
