Karjatila voi välttää tautisulun avulla mittavat kulut – tautisulkujen siisteydessä on usein parannettavaa
Toimivassa tautisulussa on riittävästi ohjeita vierailijoille.
Tautisulun likainen ja puhdas alue tulee erottaa toisistaan selkeästi fyysisellä esteellä kuten penkillä. Kuva: Pekka FaliAsenne ratkaisee paljon tautien torjunnassa kotieläintiloilla.
Agrologiopiskelija Kaisa Holappa Savonia-ammattikorkeakoulusta kartoitti opinnäytetyössään maitotilojen tautisulkuja ja kehitti niitä yhteistyössä Eläinten terveys ETT:n ja Emovet Oy:n eläinlääkäreiden kanssa.
Opinnäytetyön yhteydessä Holappa teki tilakäyntejä viidelle lypsykarjatilalle. Tilakäyntien pohjalta Holappa kokosi vinkkipankin tuottajille hyvistä tautisulkukäytänteistä maatilalla.
Tarttuvat eläintaudit ovat kasvava riesa maitotiloilla, Holappa sanoo. Esimerkiksi kryptosporidioosi leviää hurjaa vauhtia.
Eläintautien saneeraaminen on kallista ja se aiheuttaa tilalle paljon tuotannon menetyksiä sekä runsaasti muita kustannuksia.
Toimivalla tautisuojauksella ennaltaehkäistään karjaa sairastumasta tarttuviin eläintauteihin. Tautisuojaus on kokonaisuus, jonka yksi osa-alue on tautisulku.
Tautisulku on kotieläinrakennuksen yhteydessä oleva erillinen eteinen, jolla eläintila erotetaan rakennuksen ulkopuolisesta alueesta. Sen tarkoituksena on sulkea eläintaudit tilan ulkopuolelle.
Tautisulussa vierailijat vaihtavat päälleen tilan vaatteet ja kengät sekä pesevät kädet.
Vierailijoiden vaatteet jäävät tautisulun niin sanotulle likaiselle alueelle ja tilan vaatteet puetaan puhtaalla alueella.
Nämä alueet tulisi tautisulussa erottaa selkeästi fyysisellä esteellä kuten penkillä, Holappa sanoo.
Holapan mukaan yleisimmät tautisulkujen heikkoudet ovat siisteydessä ja ylläpidossa.
"Tautisulku toimii osalla tiloista varastona, johon kerätään ylimääräistä ja turhaa tavaraa. Tämä kielii ehkä siitä, että kaikilla tiloilla tautisulkujen merkitystä ei vielä osata arvottaa."
Holappa toteaa, että hyväkään tautisulku ei itsessään turvaa tilaa tarttuvilta eläintaudeilta, vaan tautisulkua täytyy käyttää oikein.
"Viikoittaisesta siivouksesta ja ylläpidosta tulee jokaisella tilalla huolehtia. Muutoksia täytyykin saada aikaan ensin asenteissa, ennen kuin päästään pureutumaan aiheessa yhtään syvemmälle."
Toimivassa tautisulussa on riittävästi ohjeita vierailijoille. Ulko-ovessa tulee olla selkeät kyltit, joista käy ilmi ketkä ovesta saavat kulkea.
Tautisulun sisäpuolellakin tarvitaan ohjeistuksia. Ohjeiden tulee olla selkeitä ja helposti luettavia, jotta jokainen kävijä osaa noudattaa niitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
