MTK: Maa- ja metsätalous on välttämätön osa ilmastokriisin ratkaisua
Hiilinielujen kasvattamiseen tarvitaan kannusteita.MTK korostaa, että maa- ja metsätalous eli maankäyttösektori on nähtävä osana ratkaisua ilmastonmuutokseen. Kasvavat kasvit sitovat ilmakehästä liiallista hiilidioksidia ja varastoivat sitä maaperään.
EU valmistautuu Pariisin ilmastoneuvotteluihin. Osana uuden ilmastosopimuksen valmistelua se on luvannut vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Uuden sopimuksen täytäntöönpano alkaisi vuonna 2020.
Pariisin sopimuksen luonnostekstiä supistetaan, eivätkä herkät sektorit saa vaarantaa varsinaista sopimustekstiä. On todennäköistä, että viittaukset ruokaturvaan ja maankäyttöön jäävät siitä pois.
"EU päättää omalta osaltaan maankäyttösektorin roolista ennen Pariisin sopimuksen voimaantuloa. Näyttää siltä, ettei yksityiskohtaisia laskentasääntöjä globaalin sopimuksen alla enää tulla tekemään. EU on siten ottamassa johtajuutta, mikä siirtää maankäyttösektorin sääntelyn painopisteen YK:sta Euroopan unionille. Tässä Euroopan unionin on nähtävä hiilen sidonnan merkitys ja mahdollisuus", huomauttaa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola.
Maa on pidettävä tuottavana, jotta hiilidioksidi saadaan kiertämään ja päästöt takaisin ilmakehästä maahan.
"Viljelemällä maata ja tuottamalla puuta kierrätämme hiiltä. Olemme välttämätön osa ratkaisua. Kun me kuluttajat kulutamme hiiltä, eli ruokaa ja puuta, päästämme kasvihuonekaasuja ilmaan. Kasvimme kuitenkin sitovat hiilen takaisin. Myös märehtijöiden metaani, joka hajoaa ilmakehässä hiilidioksidiksi ja vedeksi, tulee sidotuksi kasvibiomassaan", Pietola kertoo.
"On vain nähtävä aikajänne. On osattava laskea sidonnat ja päästöt luonnontieteellisin perustein sekä luotava kannustimia hiilinielujen kasvattamiseen", hän lisää.
MTK esittää, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ilmastopolitiikan on kannustettava läpileikkaavasti uusiutuvien energialähteiden sekä materiaalien käyttöön ja huomioitava kasvillisuuden hiilinielut biologisin perustein pelloilla ja metsissä.
Ilmastopolitiikan on MTK:n mukaan joustettava ruuantuotannon turvaamiseksi ja kestävää luonnonvarojen käyttöä on tarkasteltava pitkällä aikajänteellä. Tärkeää on myös mahdollistaa riittävät edellytykset biomassan tuotannon optimoimiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

