Maatalousyrittäjien koronatilanne pysynyt kurissa – Melan sairauspäivärahaa haettu tavanomaiseen tahtiin
Toistaiseksi koronapandemia ei ole pahasti haitannut maatalousyrittäjien tai -lomittajien töitä. "Epidemia on kuitenkin pahenemassa monissa osissa maata, eikä huoli suinkaan ole vielä ohi", sanoo Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että maatalous on selvinnyt koronapandemiasta kohtuullisesti. Kiitos tästä kuuluu tilanteeseen varautuneiden yrittäjien lisäksi ajantasaista tietoa tuottaneille viranomaisille ja tuottajaliitoille, sanoo toimitusjohtaja Päivi Huotari Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melasta.
Huotari nostaa esiin myös koronatoimiin ryhtyneen Melan, joka sekin on jakanut tietoa maatilojen turvallisen toiminnan ylläpitämiseen.
"Koronatilanne ei toistaiseksi ole näkynyt Mela-sairauspäivärahahakemusten määrän kasvuna. Epidemia on kuitenkin pahenemassa monissa osissa maata, eikä huoli suinkaan ole vielä ohi", sanoo Melan valtuuskunnan kokouksessa 3. joulukuuta puhunut Huotari.
Yrittäjien jaksaminen on korona-ajan poikkeusoloissa erityisen kovilla, Huotari muistuttaa. Mela onkin syksyn aikana järjestänyt viljelijöiden tukemiseksi hyvinvointitilaisuuksia. Epidemian pahentuessa tapahtumia on siirretty verkkoon.
Välitä viljelijästä -projekti jatkaa ensi vuonna hyviksi todettuja toimia viljelijöiden hyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseksi. Apua ja neuvoja tarvitsevia asiakkaita on tavattu ja tavataan ottaen huomioon kaikki koronan edellyttämät turvallisuusohjeet.
"Akuutissa koronatilanteessa lomituspalveluiden merkitys on tavallistakin suurempi", Huotari sanoo Melan tiedotteessa.
Korona ei ole ainoa lomitukseen vaikuttava iso asia.
Parhaillaan lomituksen hallinnon kehittämistä pohditaan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, jonka on määrä tehdä töitä ensi maaliskuuhun saakka. "Käytännön toimien odotetaan toteutuvan aikaisintaan vuonna 2025", Huotari kertoo.
Lisäksi Mela selvittää lomituksen paikallisyksikkörakenteen kehittämistä.
Jotta maatalousyrittäjien kynnys ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon madaltuisi, Mela on tuottajaliittojen kanssa kilpailuttanut alueellisia työterveyshuoltopalveluiden sopimuksia.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

