Tärkkelysperunasta nostetaan tänä syksynä huippusatoa
Poutasäät ovat suosineet sadonkorjuuta Keijo Kangas-Kalisen tilalla.
Perunoilla oli kuluneena kesänä suotuisat olosuhteet Keijo Kangas-Kalisen pellolla. Kuva: Jussi PartanenTärkkelysperunan sato onnistui tänä vuonna Satakunnassa mainiosti.
"Peruna on täälläpäin hyvälaatuista. Tehtaan keskitärkkelysprosentti alkaa lähennellä kahtakymmentä, joka on ihan huippua", kertoo nakkilalainen Keijo Kangas-Kalinen.
Hän viljelee 40 hehtaarin alalla tärkkelysperunaa, joka jalostetaan Finnamylin Kokemäen tehtaalla.
"Itse käytän karjanlantaa, niin minulla ei ole niin hyvä tärkkelyspitoisuus, mutta sato on sitä vastoin hyvä."
Kasvukausi on sujunut mallikkaasti. Ainoa huonompi jakso oli heinäkuun kolmen viikon kuiva kausi. Parhaillaankin on todella kuivat olot, mikä on sadonkorjuun kannalta toki hyvä.
"Pelto on ihan rutikuiva. Koneen alla vain pölähtelee", Kangas-Kalinen näyttää.
"Aloitin sadonkorjuun elokuun viimeisellä viikolla. Puolet on nostettu ja vielä menee kaksi viikkoa."
Kangas-Kalinen on viljellyt tärkkelysperunaa 28 vuoden ajan. Perunan ohella pelloilla kasvaa vähän kauraa ja hömppäheinää.
"Kaurat on puitu ja niistä tuli keskisato."
SATA LUKIJAA: Keijo Kangas-Kalinen
Asuinpaikka: Nakkila
Ikä: 60 vuotta
Millä ja missä luet MT:tä? Luen sekä paperi- että verkkolehteä. Katselen säätiedot joka päivä netistä ja samalla tulee selattua mielenkiintoisimmat otsikot.
Mitä teet lehdelle lukemisen jälkeen? Pääsääntöisesti lehti menee emännän isälle. Hän lueskelee lehteä, kun on nuorempana ollut mukana peltotöissä. Sen jälkeen lehti menee paperinkeräykseen.
Parasta ja parannettavaa MT:ssa? Tietysti yleisönosastokirjoitukset ovat mielenkiintoisia. Niissä monet puhuvat ihan asiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
