Heinäkuu oli traktorikaupassa historiallisen hiljainen
Maataloustraktoreita rekisteröitiin heinäkuussa vaivaiset 60 kappaletta, mikä on historiallisen vähän yhden kuukauden aikana. Edellinen pohjanoteeraus on viiden vuoden takaa heinäkuulta, jolloin rekisteriin meni 77 konetta.
Heinäkuun loppuun mennessä ensirekisteröitiin 1 363 traktoria, mikä on 279 konetta ja 17 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Jos tahti jatkuu samana loppuvuonna, tämän vuoden rekisteröinnit saattavat jäädä alle 2 000 traktorin. Sodan jälkeisen ajan pohjat ovat edellisen laman ajoilta vuonna 1993, jolloin kaupaksi meni 2 550 traktoria.
Markkinatilanteessa on samoja piirteitä kuin vuonna 2009, jolloin traktorikauppa hiljeni edellisen kerran.
Viljojen maailmanmarkkinahinnat olivat käväisseet kaudella 2007–2008 historiallisen korkealla ja myös traktorit tekivät kauppansa.
Syksyllä 2008 korjattiin iso sato. Viljojen hinnat alkoivat vajota ja painuivat seuraavana kesänä lähes hintapiikkiä edeltäneelle tasolle.
Traktorikauppa seurasi viljamarkkinoita puolen vuoden viiveellä.
Entä nyt? Historia ei toista itseään, mutta markkinamekanismit pysyvät.
Jos viitettä haetaan viljamarkkinoista, pikaista elpymistä ei ole näkyvissä.
Viljojen maailmanmarkkinahinnat ovat alimmillaan neljään vuoteen ja menossa alaspäin, kun satoennusteet povaavat suurta satoa.
Tuore rekisteröintitilasto ei juuri kerro traktorimerkkien menestyksestä, sillä myynti oli niin vähästä ja kauppiaat lomilla.
New Holland oli heinäkuussa myydyin maataloustraktori 12 rekisteröinnillä ja Valtra oli kakkonen 11 traktorilla.
Suomi ei ole ainoa Euroopan maa, jossa traktorikauppa hyytyy.
Pääjohtaja Martin Richenhagen Agcolta arvioi tiistaina julkaistussa osavuotiskatsauksessa, että Euroopan traktorimyynti supistuu 5–10 prosenttia tänä vuonna. Vielä vajaa kuukausi sitten hän povasi alle viiden prosentin laskua.
Euroopassa myytiin viime vuonna 178 000 traktoria parin edellisvuoden tapaan. Vuosi 2009 oli heikko koko Euroopassa ja traktoreita meni 155 000 kappaletta.
Richenhagenin tuorein ennuste povaa 160 000–169 000 traktoria tälle vuodelle. Se olisi toiseksi heikoin vuosikymmeneen.
Traktorien kysyntä alkoi hiipua ensin Ranskassa ja keväällä varovaisuus tarttui saksalaisiin ja itävaltalaisiin viljelijöihin, katsauksessa todetaan.
Agcon traktorimyynti supistui Euroopassa yli kuusi prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Vielä vaikeampaa on Etelä-Amerikassa, missä traktorimenekki notkahti 18 prosenttia alkuvuonna.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
