Ylämaankarjan tuotteistus on onnistunut, mutta suomalaisten oman lapinlehmän ei

Lapinlehmä on yleensä valkoinen, mutta muitakin värejä löytyy. Kuva: Jaana Kankaanpää

Hyvällä tuotteella pitää nykyään olla hieno tarina, jotta se myisi. Lapinlehmä ja sen tuotteet olisivat tarinamarkkinoinnille antoisa kohde.

"Mutta meillä on epäonnistuttu tarinan luomisessa", tutkimusprofessori Juha Kantanen Luonnonvarakeskus Lukesta sanoo. "Suomeen tuodun ylämaankarjan brändäys on onnistunut paljon paremmin."

Vanha maatiaisrotumme lapinlehmä on uhanalainen: puhdasrotuisia yksilöitä oli viime vuonna tilastojen mukaan vain 1 544.

Vaatimaton lapinlehmä ei tuotoksessa pärjää valtaroduille. Sen keskituotos on vain 5 600 kiloa, ja siinäkin on suuret vaihtelut. Kannustimet rodun säilyttämiselle pitää siis löytää muualta kuin maitomäärästä.

Toisaalta rotu on vaatimaton. Kun tuotos suhteutetaan sen rehunkäyttöön, lapinlehmä näyttää jo tuottavammalta.

Lapissa on nyt menossa hanke, jonka avulla lapinlehmästä yritetään tehdä haluttu brändi ja matkailuvaltti. Jos se onnistuu, rotu saattaa nousta uuteen kukoistukseen.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen vetämä Lappari-hanke järjesti viime viikolla lapinlehmän tulevaisuutta luotaavan seminaarin ja työpajan.

Projektikoordinaattori Anne Tuomivaara kertoi osallistujille kokemuksiaan tutustumismatkalta Itävaltaan.

Alkuperäiskarja ja sen maidosta valmistetut lähituotteet ovat Salzburgin alueella suuressa arvossa, hän kertoi. Kaikkialla matkailijalle kerrotaan ruoka-aineiden alkuperä mahdollisimman tarkkaan.

Voita valmistavilla tiloilla on jokaisella oma, persoonallisesti kuvioitu muottinsa, joten voipalasta näkee heti, kenen tuottama se on, Tuomivaara kertoi esimerkkinä.

Laiduntavaa karjaa pidetään turismista elävällä alueella suuressa arvossa: ilman sen tekemää ympäristönhoitotyötä ei olisi houkuttelevaa maisemaa eikä turisteille tarjottavia herkkuja.

Jotain tällaista voitaisiin ehkä lapinlehmän ympärillekin rakentaa.

Kantanen kertasi lapinlehmän tarinaa.

Kansan suussa on kiertänyt kertomus, jonka mukaan ensimmäisten ihmisten saapuessa Lappiin lähteestä nousi valkea lehmä. Sen jälkeläisiä ovat kaikki lapinlehmät.

Kiehtovaa tietoa löytyy muun muassa siitä, miten sotien ja evakkomatkojen aikana lähes koko lapinlehmäkanta menetettiin ja miten se elvytettiin vain muutamasta kymmenestä yksilöistä.

Lapinlehmän maidolla on tiettyjä erityisominaisuuksia, joita voitaisiin käyttää hyödyksi "lapparituotteiden" lanseerauksessa.

"Maidon saatavuus on kuitenkin heikko, sillä usein lapinlehmiä on tilalla muiden rotujen joukossa eikä niiden maitoa erotella", yliopistotutkija Päivi Soppela totesi.

Lapinlehmän maito on hyvin valkuais- ja rasvapitoista ja juustoutuu helposti. Maidon omega 3 - ja omega 6 -rasvahappojen suhde on ravitsemuksellisesti suotuisa.

Lehmänmaidon valkuainen koostuu monesta eri ryhmästä. Yksi niistä on betakaseiini, joka puolestaan jakautuu neljään tyyppiin: A1, A2, B ja A4.

Osa kuluttajista pitää A2-tyyppiä ihmiselle terveellisempänä kuin A1-tyyppiä, Kantanen kertoi. A2 on yleisempi lapinlehmällä kuin valtaroduillamme.

Vaikka eri betakaseiinityyppien terveellisyyseroista ei ole selvää tieteellistä näyttöä, esimerkiksi Britanniassa myydään näyttävästi pakattua A2-maitoa.