TUOTANTOMUODOT
Tavanomainen kalkkunanlihantuotanto on tarkkaan säädeltyä sopimustuotantoa. Eläinten lääkitsemistarve on
vähäistä.
Free range -tuotantomuodossa kalkkunoilla on tavanomaisista kalkkunoista poiketen ulkoilumahdollisuus ympäri vuoden. Yleensä käytetään tavallista
hitaammin kasvavia rotuja.
Laidunkalkkuna on kasvanut kesän ajan laitumella, jonka pinta-alat ja varustus ovat samat kuin luomussa.
Luomukalkkunoita on kasvatettu Suomessa muutamalla tilalla 2000-luvun vaihteen molemmin puolin.
Luomutuotannon vaatimuksiin kuuluu alhaisempi eläintiheys, luonnonvalo, ulkoilu toukokuun alusta syyskuun loppuun ja
kokkidiostaatiton luomurehu.
Luomussa yksittäisen tuotantoyksikön lihasiipikarjarakennusten yhteenlaskettu käyttöpinta-ala ei saa ylittää 1 600
neliömetriä.
Pääsääntöisesti luomueläimet ruokitaan omalla tilalla kasvatetuilla luomurehuilla. Rehu-
omavaraisuuden on oltava vähintään 20 prosenttia.
Poikkeussäädöksen mukaan alle kolmen päivän ikäisten
tavanomaisten untuvikkojen hankkiminen luomutuotantoon on sallittua elykeskuksen
luvalla.
Ulkoilun on arveltu tuovan mukanaan haasteita eläinten terveydelle ja elintarviketurvallisuudelle.
Riskejä pienentää laidunkierto, kalkkunoiden rokotus sekä jyrsijöiden ja muiden lintujen karkottaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
