Ruista riittää kuluvan vuoden loppuun, siitä eteenpäin ruisleivän kotimaisuus riippuu seuraavasta sadosta
Ruis selvisi talvesta muita viljoja paremmin ja kohtuullinen sato on mahdollinen, tiedottaa Pro Ruis ry.Ruisleipään riittää vielä kotimaista raaka-ainetta, vaikka talvi oli syysviljoille vaikea. Viljavarastot ovat kaikkiaan viime syksyn hankalien olosuhteiden jäljiltä pienet.
Muista viljoista poiketen ruista on varastoissa Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR:in mukaan kohtuullisesti.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan rukiin teollisuuden ja kaupan varastot olivat vuoden vaihteessa 75 miljoonaa kiloa.
Käyttötilastot kertovat, että ruista on käytetty elintarviketeollisuudessa viime vuosina 84–90 miljoonaa kiloa.
Varastojen lisäksi ruista siirtyi markkinoille vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 11 miljoonaa kiloa.
Lukujen valossa on VYR:in Hanna Helkkulan mukaan nähtävissä, että ruis lopu Suomesta vuoden 2022 aikana, vaan varastot riittävät ensi vuoden alkuun. Siitä eteenpäin ratkaisevaa on seuraavan sadon onnistuminen.
Huippusatoja ensi syksynä tuskin nähdään, mutta kohtuulliseen rukiin kokonaissatoon on mahdollisuudet, toteaa Pro Ruis yhdistyksen viljelyasiantuntija Lasse Matikainen.
Matikaisen mielestä tavoitteena tulevan syksyn rukiin kylvöalaksi tulisi olla vähintään 30 000 hehtaaria. Hän muistuttaa, että viljelysuunnitelmapäivityksiä tehtäessä kannattaa kylvettäville rukiin lohkoille valita aikaisia lajikkeita.
Esikasveiksi rukiille sopivat hyvin herne ja kumina sekä lopetettavat nurmet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




