Poutasää kirittää myöhässä alkavia kylvöjä – näin tilanne edistyy maakunnittain
Monella tilalla täytyy tuhota ensin vanhoja kasvustoja.Kylvöjen aloitus on muutamia päiviä jäljessä tavanomaisesta aikataulusta.
Jos sääolot jatkuvat ennusteiden mukaisesti suotuisina, toukotyöt tulevat etenemään nopeasti.
Syyskylvöt ovat talvehtineet hyvin tai vaihtelevasti, joskin syyskylvöala jäi pieneksi.
Lannoitteiden levitys on maan eteläosissa pitkällä, pohjoisemmassa alkutekijöissä.
Näin arvioidaan Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) kevään ensimmäisessä kylvökatsauksessa tiistaina.
Syystöitä siirtyi keväälle, mikä hidastaa kylvöjen aloitusta alueittain.
Varsinais-Suomessa kylvöt ovat alkamassa vähitellen. Viikon lopulla ja ensi viikon alussa ennustetaan pelloilla olevan täysi tohina päällä. Näin kylvöt alkaisivat muutaman päivän, korkeintaan viikon keskiarvoa myöhemmin.
Kylvöjen uskotaan valmistuvan normaaliin aikaan, koska sääennusteet ovat suotuisia.
Uudellamaalla aikaisimmat ovat jo aloitelleet kylvöjä ja tällä viikolla päästään pelloille laajemmin.
Lannoituksia on tehty jo paljon, mutta kaikilla lohkoilla maa ei ole vielä kantanut.
Lohkoja on jäänyt muokkaamatta märän syksyn takia. Muokkaamattomat lohkot kuivuvat hitaasti. Syksyllä muokatut lohkot ovat kuivuneet tasaisesti ja muokkaantuvat hyvin.
Satakunnassa rukiit talvehtivat melko hyvin, syysvehnät pääosin huonosti. Kylvötöitä ei oltu maanantaina vielä aloitettu, mutta keskimäärin edetään normaalissa aikataulussa.
Kanta- ja Päijät-Hämeessä peltojen märkyys on paikoitellen rajoittanut lannoitteiden levitystä. Kylvöille päästään viikon loppupuolella.
Kymenlaaksossa kylvöt alkavat tämän viikon aikana. Tavanomaisesta aikataulusta ollaan hieman jäljessä, yleensä ensimmäiset ovat päässeet aloittamaan kuun vaihteessa.
Kasvustoja jäi syksyllä jonkin verran puimatta, mikä hankaloittaa kevättöitä. Syksyn korjaamattomia kasvustoja on paikoin poltettu. Suurella alalla syysmuokkaukset jäivät tekemättä. Syksy jätti osalle viljelijöistä motivaation puutetta.
Keski-Suomessa kylvöt alkavat viikonlopun tienoilla, joten ollaan tavanomaisessa aikataulussa.
Pohjavedet ja järvet ovat poikkeuksellisen ylhäällä, mikä vaikeuttanee tietyillä alueilla peltotöitä.
Etelä-Pohjanmaalla syyskylvöt ovat talvehtineet kohtalaisesti.
Kylvöjä on saatu alkuun ja loppuviikosta ne alkavat toden teolla parhailla alueilla.
Monella tilalla pitää tuhota vanha kasvusto ennen uutta kylvöä ja se tuo paljon lisätyötä.
Pohjanmaalla sulamisvedet olivat pitkään pellolla.
Kylvöjä on aloitettu tavanomaisessa aikataulussa tämän viikon maanantaina. Viljelysuunnitelmat ovat melko tavanomaiset.
Keski-Pohjanmaalla kylvöjä aloitellaan äitienpäivän jälkeen, suurin piirtein totutussa aikataulussa. Nurmien paikkauskylvöjä on tehty.
Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa talvi oli tasainen eikä kasvustoihin tullut esimerkiksi jääpoltevaurioita. Huonokuntoisia lohkoja tullaan kunnostamaan.
Kevätkynnöt ovat hieman myöhässä ja viljojen lannoituksia on tehty vasta vähän. Nurmien lannoituksia on aloitettu.
Pohjois-Savossa kylvöt alkavat ensi viikolla, jos sää sallii. Tällöin pysyttäisiin normaalissa aikataulussa.
Korjaamatta jäänyt sato hidastaa kevättöitä. Syystöitä siirtyi paljon keväälle.
Etelä-Karjalassa puolet lannoituksista on tehty. Kylvöt alkavat tämän viikon puolivälissä eli normaalissa aikataulussa.
Pohjois-Karjalassa maa on sula ja läpeensä märkä. Peltoon jääneen sadon poisto ja kyntö ovat kevättöiden ensimmäisiä vaiheita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

