Viljelijöille aletaan ensi viikolla maksaa rahoituskurin palautusta – mistä ihmeestä on kyse?
Rahoituskuri leikkaa kaikkien niiden tilojen tukia, jotka saavat suoria tukia yhteensä vähintään 2 000 euroa vuodessa.
Rahoituskurileikkaus koskee tiloja, jotka saavat vähintään 2 000 euroa EU:n suoria tukia vuodessa. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenRahoituskurin palautuksia aletaan maksaa tiloille 30.9. alkaen, Ruokavirasto tiedottaa. Maksettavat palautukset koskevat tukivuotta 2020.
Yhteensä tiloille palautettava summa on 6,2 miljoonaa euroa.
Rahoituskurissa on kyse EU:n edellyttämästä menettelystä, jossa jäsenmaat pidättävät vuosittain osan tiloille myönnettävistä suorista tuista sellaisten merkittävien kriisien varalle, jotka vaikuttavat maataloustuotteiden tuotantoon ja jakeluun. Lisäksi rahoituskuria sovelletaan silloin, kun suorien tukien vuotuiset enimmäismäärät ovat rahoitusennusteiden mukaan ylittymässä.
Jos rahoituskurissa leikattuja varoja jää niiden käyttökohteeksi määritellyistä kriiseistä käyttämättä, ylijääneet varat maksetaan tukivuoden päätyttyä tiloille rahoituskurin palautuksena.
Rahoituskuria sovelletaan vuosittain niihin tiloihin, jotka saavat suoria tukia yhteensä vähintään 2 000 euroa. Suorien tukien kokonaismäärästä leikataan 2 000 euron ylittävältä osalta prosenttiosuus, joka määritellään vuosittain joulukuun alkuun mennessä.
Viime vuonna leikkausprosentti oli 2,906192.
Suoriin tukiin kuuluvat EU:n kokonaan rahoittamat perustuki ja viherryttämistuki, EU:n nuorten viljelijöiden tuki sekä tuotantosidonnaiset eläin- ja peltokasvipalkkiot.
Rahoituskurin palautukset tulevat viljelijöiden tileille sitä mukaan kun kunnat hyväksyvät maksuaineistoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
