Eläintautiepäilyjenilmoitusvelvollisuuslaajenisi uudessa laissa
Eläintautilainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä ehdottaa, että eläintautiepäilyjä koskeva ilmoitusvelvollisuus laajenisi koskemaan kaikkia, jotka työnsä tai harrastuksensa puolesta osallistuvat eläinten hoitoon, käsittelyyn, pyyntiin, tarkkailuun tai vastaavaan toimintaan.
Työryhmä luovutti perjantaina mietintönsä maa- ja metsätalousministerille.
Uudistuksen tärkeimpänä sisältönä on saattaa nykyinen vanhentunut sääntely ajanmukaiseksi ja vastaamaan perustuslain vaatimuksia.
Uudessa eläintautilaissa säädettäisiin viranomaisten, eläintenpitäjien, elintarvikealan yritysten sekä eläinten kuljettajien ja välittäjien toimista eläintautien ehkäisemiseksi.
Työryhmä ehdottaa, että eläinten pitopaikoista vastuussa oleville säädettäisiin velvollisuus suojata pitopaikkoja eläintautien leviämiseltä. Tämä merkitsisi lainsäädännön painopisteen siirtymistä nykyistä vahvemmin ennaltaehkäisyyn.
Laki asettaisi vaatimuksia eläinten ja niistä saatujen tuotteiden siirroille maan rajojen yli, lukuun ottamatta tuontia Euroopan unionin ulkopuolisista maista, josta säädetään erikseen.
Toimijoille, jotka vievät eläimiä tai niistä saatuja tuotteita Euroopan unionin ulkopuolelle, ehdotetaan rekisteröitymisvelvollisuutta.
Eläintautien luokittelu säilyisi pääosin ennallaan. Myöskään valvontaviranomaisten tehtäviin ehdotus ei toisi suuria muutoksia.
Työryhmän esityksestä pyydetään lausuntoja sidosryhmiltä. Hallituksen lakiesitys on tarkoitus viedä eduskunnan käsiteltäväksi tämän vuoden aikana.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
