Yle: Kim Jong-unin ohje lannoittaa ihmisulosteella peltoja, on saattanut laukaista loisepidemian Pohjois-Koreassa
Eteläkorealaiset kirurgit ovat hämmästyneet löydettyään Etelä-Koreaan paenneen pohjoiskorealaisen sotilaan suolistosta kymmenittäin valtavia loiseläimiä.
Eristäytyneen Pohjois-Korean johtajan kerrotaan antaneen maanviljelijöille vuonna 2014 ohjeistuksen ihmisulosteen, eläinjätteiden ja kompostijätteen käyttämisestä pelloilla lannoitteena. Kuva: Lari LievonenEristäytyneen Pohjois-Korean johtajan kerrotaan antaneen maanviljelijöille vuonna 2014 ohjeistuksen ihmisulosteen, eläinjätteiden ja kompostijätteen käyttämisestä pelloilla lannoitteena. Eläinperäiset lannoitteet ovat Pohjois-Koreassa kortilla karjan vähyydestä johtuen, kirjoittaa Yle.
Eteläkorealaiset kirurgit hämmästyivät löydettyään Etelä-Koreaan paenneen pohjoiskorealaisen sotilaan suolistosta kymmenittäin valtavia loiseläimiä.
Yle lainaa uutisessaan muun muassa yhdysvaltalaisen Newsweekin ja uutistoimisto Reutersin tietoja. Tietojen mukaan loismatojen syyksi epäillään Kim Jong-unin ohjeistusta levittää pelloille ihmisen ulostetta sadon lannoitteeksi.
Kim Jong-unin virallinen ohjeistus on jouduttanut käsitystä, jonka mukaan ihmisen jätteet ovat parasta lannoitetta sadolle huolimatta vaarallisista loiseläimistä, joita siitä on löydetty.
Pohjoiskorealaista sotilasta hoitanut eteläkorealainen lääkäri kommentoi Newsweek-lehdelle, ettei ole 20-vuotisella kirurgin urallaan törmännyt vastaavankokoisiin loisiin oppikirjojen ulkopuolella.
Valtavat loiset sekä vakavasti loukkaantuneen sotilaan suolisto osoittivat pohjoiskorealaisen ruokavalion surkeuden, arvioi loiseläimiin erikoistunut Soulin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori Choi Min-Ho.
"Vaikka meillä ei ole tutkimustietoa Pohjois-Korean terveydellisistä oloista, lääketieteen asiantuntijat olettavat että loisongelma on laajalle levinnyttä maassa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
