Suomalaisesta sianlihasta löytynytsatunnaisesti MRSA:ta
Suomalaisesta sianlihasta voi satunnaisesti löytyä antibiooteille vastustuskykyistä MRSA-bakteeria, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Tänä vuonna Evira tutkii kaikkiaan 300 tuoreesta sianlihasta otettua näytettä MRSA:n varalta. Sen esiintymistä sianlihassa ei ole aiemmin selvitetty Suomessa näin laajasti.
Marraskuuhun mennessä tutkituista 275 lihanäytteestä kuudessa todettiin MRSA-bakteeri. Niistä viisi löytyi kotimaisesta lihasta. Viimeisistä näytteistä saadaan tutkimustulokset tammikuun loppuun mennessä. Valtaosa lihanäytteistä oli kotimaista.
Kaikki tähän mennessä todetut MRSA-bakteerit ovat sioilla yleisesti esiintyvää tyyppiä. Sioille bakteeri aiheuttaa tautia vain harvoin.
”Sikatilojen MRSA-tartunnat ovat maailmanlaajuisestikin uusi asia. On todennäköistä, että vielä kymmenen vuotta sitten bakteeria ei olisi löydetty sianlihasta”, sanoo elintarvike- ja rehumikrobiologian tutkimusyksikön johtaja, professori Anna-Liisa Myllyniemi Evirasta.
Erikoistutkija Suvi Nykäsenoja kertoo, että Suomessa MRSA-bakteeria esiintyy tuoreessa sianlihassa merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi Tanskassa, missä 20–30 prosentissa sianlihanäytteitä on todettu MRSA:ta.
MRSA-bakteeri voi levitä eläimestä toiseen ja tilalta tilalle. Myös ihminen voi välittää MRSA:n eläimestä ja sikalasta toiseen.
Leviämistä voidaan estää tautisuojaustoimilla ja välttämällä tarpeettomia eläinten siirtoja tilojen välillä. Tärkeää on myös se, että sikojen kanssa työskentelevät ja tiloilla vierailevat ovat huolellisia muun muassa suojavaatetuksen ja käsihygienian kanssa.
Alun perin MRSA on tullut tunnetuksi sairaalabakteerina. Penisilliiniryhmän antibiootit eivät tehoa siihen. Ihmisillä suurimmat riskit liittyvät leikkauksiin ja haavojen hoitoon.
MRSA:n tarttumista lihasta ihmiseen ei pidetä isona riskinä, kun lihan käsittelee hygieenisesti ja kypsentää kunnolla. MRSA-bakteeri kuolee, kun sianliha kuumennetaan vähintään 75 asteeseen. Lihasta MRSA voi tarttua ihmiseen suoran kosketuksen kautta.
Vuoden 2015 aikana Evira kartoittaa myös monille antibiooteille vastustuskykyisen ESBL-bakteerin esiintyvyyttä naudan- ja sianlihassa osana kaikissa EU-maissa toteutettavaa seurantaa.
Marraskuuhun mennessä tutkituista sianlihanäytteistä vain yhdessä kotimaisessa todettiin ESBL:n kaltaista entsyymiä tuottava bakteeri. Naudanlihasta ei ole todettu ESBL:ää marraskuuhun mennessä.
Vuoden 2016 aikana Evira tutkii 300 broilerinlihanäytettä ESBL:n varalta.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
