Nuoria viljelijöitä ja maatilojen investointeja rahoitettiin viime vuonna ennätysmäärä: 447 uutta viljelijää ja yli 2000 investointia
Sukupolvenvaihdokset ja investoinnit keskittyivät Pohjanmaan maakuntiin ja Varsinais-Suomeen.
Eniten investointitukipäätöksiä tehtiin Etelä-Pohjanmaalla, jossa rahoitettiin yhteensä 318 maatilainvestointia. Kuva: Hanna LinnoveEly-keskukset rahoittivat viime vuonna ennätysmäärän maatilojen investointeja ja nuoren viljelijän aloitustukia.
Viime vuonna aloitustukea myönnettiin 447 nuorelle viljelijälle. Aloitustukea myönnettiin avustuksena lähes 14 miljoonaa euroa ja korkotukilainana 67,5 miljoonaa euroa. Yli puolet aloittavista tiloista sijaitsi Pohjanmaan maakunnissa ja Varsinais-Suomessa.
Ruokavirastosta kerrotaan, että sukupolvenvaihdoksia vauhditti osittain luopumistukilain muutos. Viime vuosi oli viimeinen vuosi, jolloin tilanpidosta luopujat saivat luopumistukea.
Maatalouden investointien osalta vuosi 2018 oli huippuvuosi tällä EU-rahoituskaudella. Ely-keskukset myönsivät rahoitusta yli 2000 investointiin, avustuksena yhteensä yli 117 miljoonaa euroa ja korkotukilainana 135 miljoonaa euroa.
Eniten investointitukipäätöksiä tehtiin Etelä-Pohjanmaalla, jossa rahoitettiin yhteensä 318 maatilainvestointia. Seuraavaksi eniten investointeja tehtiin Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Näiden neljän ely-keskuksen alueella tehtiin hieman yli puolet kaikista investoinneista. Neljän eniten investointeja rahoittaneen ely-keskuksen alueella investointiavustusta myönnettiin yhteensä lähes 74 miljoonaa euroa, mikä on 63 prosenttia kaikista investointiavustuksista.
Euromääräisesti eniten rahoitusta myönnettiin lypsykarjanavetoiden investointeihin. Avustusta sai yhteensä 193 kohdetta. Lypsykarjanavettojen rahoitettiin avustuksena noin 42 miljoonalla eurolla ja korkotukilainalla lähes 58 miljoonalla eurolla.
Määrällisesti eniten rahoitettiin kuitenkin salaojitushankkeita, joita oli yli 550 kappaletta. Salaojitukseen myönnettiin yhteensä noin 6 miljoonan euron rahoitus.
Suosittuja olivat myös energiantuotannon investoinnit. Ely-keskukset myönsivät rahoituksen yhteensä 230 energiantuotannon investointiin. Yhteensä avustuksia myönnettiin energiatuotannon investointeihin 8,5 miljoonan euron edestä.
Yli miljoonan euron avustuksia myönnettiin yhdeksälle hankkeelle. Näistä oli kolme lypsykarjanavettaa, kolme sikalaa, kaksi kasvihuonetta ja yksi lihanautakasvattamo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
