Öljykasvien torjunta-ainekiista pattitilanteessa
Öljykasveille viisi vuotta sitten hyväksytty uusi kasvinsuojeluaine Galera aiheutti viljelijöiden mukaan isot sadonmenetykset. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi asiasta tuoreeltaan kesällä 2010. Muutamat viljelijät hankkivat avukseen juristin, mutta toiveet vahingonkorvauksista eivät ole edenneet.
Ollaan puun ja kuoren välissä, kiteyttää turkulainen viljelijä Heikki Mäki tuntojaan. Mäki ja kaksi muuta viljelijää palkkasivat yhteisen asianajajan ja laskua on kertynyt noin 10 000 euroa.
Mäen mukaan asian vieminen oikeuteen arveluttaa. ”On mahdollista, että oikeusprosessi hävitään ja omien kulujen lisäksi maksettavaksi tulee vastapuolen kulut. Toisaalta vakuutus ei korvaa asianajokuluja, jos asiasta ei ole oikeuden päätöstä.”
Mäen mukaan viljelijät olivat yhteydessä Galeraa maahantuovaan Berneriin ennen käyttöä, koska aine oli uusi, ja saatuja ohjeita noudatettiin visusti.
Lopputulos oli karu. Kevätrapsin kasvu tyrehtyi siihen paikkaan.
Mäki on säilyttänyt ruiskutetulta alueelta ja pellolle ruiskuttamatta jääneistä kohdista kerättyjä rapseja. Ero on huima. Galeraa saaneet ovat pituudeltaan vain kolmasosan ilman käsittelyä jääneistä. Käsittelemättömistä kohdista saatiin normaali sato.
Sivuversot paikkasivat hiukan menetystä, mutta sato jäi alle 400 kiloon hehtaarilta. Mäki laskee menettäneensä yli kymppitonnin. Muilla viljelijöillä menetykset olivat samaa luokkaa.
Galeran käyttöohjeita muutettiin ensimmäisen vuoden jälkeen. Galera-annos pysyi ennallaan, mutta kiinnitteen määrää pudotettiin alle puoleen ja sekoittaminen muiden aineiden kanssa kiellettiin. Säiden takia stressaantuneeseen kasvustoon ainetta ei saa levittää.
Mäki käytti ohjeen mukaista annostelua ja sekoitti mukaan tuholaisainetta. Hän kertoo kysyneensä ennen pellolle menoa Bernerin edustajalta, miksi käyttöohjeet olivat niin ehdottomia ja eikö määriä voisi pienentää. ”Ei kuulemma voinut. Ovat viranomaisten määrittämiä.”
Kasvusto oli rehevää ruiskutushetkellä. Helteet tulivat vasta myöhemmin, Mäki sanoo.
Ryhmä on ollut yhteydessä Berneriin ja perännyt vahingonkorvauksia.
Osastonjohtaja Kalle Erkkola Berneriltä toteaa, että asiaa selvitettiin perusteellisesti päämiehen Dow Agro Sciencen kanssa ja asiat on käyty läpi viljelijöiden kanssa. Olot olivat poikkeuksellisia ja kasvit herkkiä vaurioille sen takia.
Erkkola katsoo, että asia on Bernerin osalta loppuun käsitelty. Yhtiö on aineen maahantuoja, mutta ei myyjä. Myyjä vastaa myymästään tuotteesta. Oikeudet ovat aineen valmistajalla.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
