Hevosalalta puuttuu ammattimainen ote
Vaikka hevosala kasvaa koko ajan, suurella osalla hevosyrityksiä on ongelmia kannattavuutensa ja kilpailukykynsä kanssa.
Hevostalouden organisaatioiden mielestä alan suurin ongelma on ammattimaisuuden puute. Lisäksi tarvitaan lisää liiketoimintaosaamista ja yhteistyötä.
Tuoreen selvityksen mukaan päättäjät tai virkamiehet eivät tunne hevostaloutta riittävästi. Tämä saattaa hankaloittaa hevosalan tarpeiden huomioimista päätöksenteossa.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n koordinoima Inno Equine -hanke haastatteli hevosalan yrittäjiä ja keskeisten organisaatioiden edustajia ja selvitti heidän näkemyksiään Suomen hevossektorista.
Yhteistyötä organisaatioiden, virkamiesten ja hallinnon kesken pitäisi lisätä ja hyödyntää paremmin informaatio- ja tietotekniikkaa esimerkiksi asiakkuuksien hallinnassa ja liiketoimintajohtamisessa, kertoo tutkija Jarkko Pyysiäinen MTT:stä.
Uusiksi hevosalan palveluratkaisuiksi vastaajat hahmottelivat muun muassa raviurheilun parempaa tuotteistamista asiakkaille, hevosten kimppaomistajuuden houkuttelevuuden lisäämistä, ratsastustallien voimakkaampaa erikoistumista ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa.
Myös hevosalan yritysten tarvitsemien palveluiden, kuten teurastustoiminnan, hevosklinikoiden ja eläinlääkäripalveluiden, saatavuus pitäisi turvata koko maassa.
MTT:n tutkija Maija Järvinen kertoo, että yhteiskunta- ja aluesuunnittelun ongelmat nousivat haastatteluissa voimakkaasti esille. Ihmiset haluavat hevosharrastuksensa lähelle, mutta riittävän tilan löytäminen toiminnalle on vaikeaa.
Järvisen mukaan aluesuunnittelussa hevostoimintoja voidaan keskittää. Alueen yrittäjät pystyvät jakamaan suuria kustannuksia ja investointeja, esimerkiksi maneesin, kentän tai harjoitteluradan.
Ratsastusreittien suunnittelu yhteistyössä kunnan ja maanomistajien kanssa vähentää ongelmia ratsastajien ja maanomistajien välillä.
Haastatellut arvelivat, että lantahuollon paremmat tekniset ratkaisut parantaisivat alan imagoa, sanoo Järvinen.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
