Puu- ja peltoenergian suosio kasvaa
Puu- ja peltoenergian käyttö lämmitysenergiana kasvoi viime vuonna. Niiden osuus oli yhteensä 45 prosenttia lämmitysenergiasta.
Uusiutuvista energianlähteistä puuhake on tärkein energianlähde tiloilla. Peltoenergiaksi lasketaan pellolta hyödynnettävä biomassa kuten olki, ruokohelpi tai huonolaatuinen siemensato.
Turpeen käyttöä on rajoittanut energiaveron nosto vuoden 2013 alusta.
Vaikka maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä väheni edellisestä kyselyvuodesta 2010 hieman yli 5 000 yrityksellä, eivät tuotanto- ja kulutusmäärät juuri muuttuneet.
Vuonna 2013 maatalous- ja puutarhayrityksissä kului energiaa ennakkotietojen mukaan yhteensä noin 10 000 gigawattituntia (GWh). Kokonaiskulutus oli edellisen kyselyvuoden 2010 luokkaa.
Vertailun vuoksi asinrakennusten lämmitykseen kului vuonna 2012 energiaa 58 600 gigawattituntia. Asiasta tiedotti Tike. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
