Hätäisen kylväjän sato on pian laarissa
KOKEMÄKI (MT)
Kokemäen Kauvatsalla puitiin maanantaina iltapäivällä tyytyväisellä mielellä viimeisiä peltoja, vaikka lokakuu kolkuttelee jo kulman takana.
”Kyllä tämä menee nyt jo ihan itsekseen. Viimeiset kahdeksan hehtaaria pellavaa voi tarvittaessa puida vasta keväällä”, suunnitteli rypsipellon sadonkorjuuta aloitellut Anssi Rukanen.
”Meidät pelastaa se, että Anssi on maailman hätäisin ihminen ja kylvi kaiken todella hyvissä ajoin”, kertoi tilan emäntä Minna Rukanen.
Alkuviikon poudat tulivat viljelijöille kuin tilauksesta.
Rukasen pellolla ahersi maanantaina omalla puimurillaan myös naapuri Lars Numelin. Hän on vuokrannut Rukaselle peltoja ja auttaa mielellään puinnissa ja kuivauksessa.
”Tällaisena vuonna, kun on vaikeat olosuhteet, on tärkeää tehdä yhteistyötä”, Numelin sanoi.
Rukanen arvioi, että rypsipellosta saadaan runsaat 1 500 kiloa satoa hehtaarilta. Ensi vuonna pellolle on tarkoitus kylvää ohraa, jolle hän odottaa hyvää menestystä viljelykierron ansiosta.
Kylän toisella laidalla Ilkka Vuori suunnitteli vehnäpellon puintia.
Viikonloppuna työ keskeytyi äkillisesti, kun ukkoskuuro heitti täyslaidallisen vettä niskaan.
”Vaikka vehnä on kylvetty huhti–toukokuun vaihteessa, osa jyvistä on vieläkin vihreitä. Keskenkasvuisena en ole halunnut sitä ruveta puimaan.”
Miestä kuitenkin hieman huolestutti myöhäiseksi venähtänyt sadonkorjuu.
”Tällä viikolla pitäisi saada kaikki loput tehtyä. Muuten se jää tuonne.”
Hanna Lensu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
