Luomuvehnän ja -rukiin kysyntä hurjassa kasvussa
Luomurukiin ja -vehnän kysyntä on hurjassa kasvussa, tuotantopäällikkö Jarkko Arrajoki Fazer Myllyltä kertoo.
Fazer Mylly on käyttänyt luomuvehnää hiukan toista tuhatta tonnia ja luomuruista vajaa pari tuhatta tonnia vuodessa.
Parin–kolmen viime kuukauden aikana luomujauhojen kysyntä on kasvanut 75–80 prosenttia, Arrajoki kertoo.
”Marraskuussa mentiin vielä ihan vanhaan malliin, mutta marras–joulukuun vaihteessa luomujauhoa alkoi mennä kaupaksi hurjaa vauhtia.”
Nyt Arrajoki arvioi, että myllyn vuotuinen luomuvehnän tarve nousee lähelle 2 000 tonnia ja luomurukiin lähelle 4 000 tonnia vuodessa.
”Enkä usko että nämä kasvuluvut koskevat vain meitä, vaan trendi näkyy varmasti muuallakin.”
Luomuleipäviljan tuottajia tarvitaan nyt lisää.
Fazer Mylly teki muutama viikko sitten päätöksen, että luomurukiista ja -vehnästä ryhdytään tekemään kiinteähintaisia sopimuksia, myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka kertoo.
Tällä hetkellä luomuvehnän tulevan sadon hinta on 320 euroa tonnilta ja luomurukiin 305 euroa tonnilta.
”Sopimukset tuntuvat kiinnostavan, sillä vastauksia on tullut paljon.”
Luomurukiin ja -vehnän tuotannon tehostamistarpeet liittyvät hehtaarisadon kohottamiseen, vehnän valkuaispitoisuuteen, rukiin sakolukuun sekä rikkakasveihin, Arrajoki kertoo.
Näitä asioita käsitellään ensi torstaina Lahdessa järjestettävässä luomuillassa. Fazer järjestää sen yhdessä Huomisen hämäläinen maatila -hankkeen kanssa.
Pro Agria Hämeen luomuagronomi Kaija Hinkkanen kertoo tilaisuudessa luomurukiin ja -vehnän viljelyn tilanteesta Hämeessä. Arrajoki kertoo myllyn tarpeista.
Luomuviljelijä ja -konsultti Harri Laine kertoo kokemuksia ja vinkkejä luomurukiin ja -vehnän viljelystä ja Eviran ylitarkastaja Tapio Lahti lajikkeiden soveltuvuudesta luomuun.
Borealin kasvinjalostaja Mika Hyövelä kertoo, mitä uutta lajikerintamalla on luvassa.
Tilaisuus on maksuton, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
