Video: Viljelijöitä koettelee Australiassa valtava hiirivitsaus, jyrsijöiden armeijat ovat paikoin vallanneet rehuvarastot ja pellot – "niitä ei pääse karkuun"
Tuottajat arvostelevat hallitusta siitä, ettei se ymmärrä tilanteen vakavuutta.Valtavat hiirilaumat aiheuttavat isoja satotappioita Australiassa.
Yksin Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Australian kaakkoisosassa arvioidaan, että hiiristä koituu miljardin Australian dollarin menetykset. Se vastaa noin 630 miljoonaa euroa.
The Land -lehti kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan 40 prosenttia osavaltion viljelijöistä aikoo pienentää kylvöalaansa hiirien takia.
Tuottajat arvostelevat hallitusta siitä, ettei se ymmärrä tilanteen vakavuutta. Tukitoimia pidetään riittämättöminä ja ne tulevat viljelijöiden mukaan myöhässä.
Monilla alueilla syötit ja loukut on myyty loppuun.
Oheisella BBC:n videolla näkyy, kuinka hiiret juoksevat mattona rehuvarastojen lattialla ja pelloilla.
BBC:n haastattelussa agronomi Martin Murray toteaa, että olot ovat olleet hiirille otolliset: pitkään jatkunut kuivuus on koetellut niiden luontaisia vihollisia. Kun sateet vihdoin saapuivat ja kasvukausi pääsi vauhtiin, se suosi nopeita lisääntyjiä – eli hiiriä.
Vaikka hiirien määrä ennen pitkää pudonnee, ne ovat jo tehneet peruuttamatonta tuhoa.
"Ne ovat syöneet 50–60 000 edestä rehua", kertoo omasta tilanteestaan viljelijä Norman Moeris BBC:lle. "Ne menevät joka paikkaan mihin pääsevät ja jyrsivät."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
