Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Maajussikin tarvitsee vertaistukea

    Maidontuottaja Perttu Sirviö pitää tärkeänä, ettei tuottajaa jätetä ongelmiensa kanssa yksin. Iisalmelaisella lypsykarjatilalla avataan tuotannollisia solmukohtia asiantuntijoiden ammattitaitoa hyödyntämällä.
    
Perttu Sirviön lypsykarjatilalla saadaan säästöjä käyttämällä myös ulkopuolisia asiantuntijoita. 
– Raha tulee maidosta, joten sen ympärille on rakennettava ammattinsa osaava yhteistyöverkosto.
    
Perttu Sirviön lypsykarjatilalla saadaan säästöjä käyttämällä myös ulkopuolisia asiantuntijoita. 
– Raha tulee maidosta, joten sen ympärille on rakennettava ammattinsa osaava yhteistyöverkosto. Kuva: Anne Anttila

    Iisalmelainen Perttu Sirviö on laatinut omalle tilalleen ”selviytymispaketin”.

    – Kulut minimiin, usko omaan työhön ja vertaistuki. Näillä työvälineillä olemme rakentaneet sillan vaikeuksien ylitse ja luovineet pikkuhiljaa eteenpäin, Perttu sanoo.

    Sirviön lypsykarjatilalla on eletty viimeiset seitsemän vuotta suurten muutosten aikaa. Kaikki alkoi vuonna 2009, kun tila muutettiin maatalousyhtymäksi ja osaisännyyden ottivat nimiinsä Perttu ja hänen vaimonsa Henna.

    Vuotta myöhemmin tila siirtyi sukupolvenvaihdoksen kautta kokonaan nuoren isäntäparin nimiin. Tässä vaiheessa tilalla oli noin 40 lehmää ja vuonna 2000 rakennettu pihatto.

    – Toimintaa haluttiin kuitenkin laajentaa, joten teimme suurinvestoinnin ja rakensimme kokonaan uuden navetan. Vanha pihatto jäi hiehojen käyttöön, Perttu-isäntä selvittää.

    Takalypsyasemalla varustetun pihaton myötä myös karjamäärä kasvoi. Vuonna 2012 käyttöön otetussa pihatossa on tällä hetkellä noin 90 lehmää.

    – Tällä määrällä mennään. Maidontuotanto on vaikeassa tilanteessa, mutta ehkä tästä kuitenkin selvitään. Uskon vahvasti, että pohjakosketus on jo otettu ja edessä on käänne parempaan.

    Maidon tuottajahinnan pudotus lohkaisi ison siivun myös Sirviön maitotilistä.

    – Viimeiset pari vuotta on menty pienellä liekillä. Investointeja on siirretty ja tilan kulurakenne kartoitettu uudelleen. Olemme edenneet mahdollisuuksien mukaan niin sanotusti halvimman vaihtoehdon taktiikalla.

    Vaikka oikeiden ja realististen säästökohteiden hakeminen on teettänyt Pertun mukaan työtä, niin lopputuloksena on syntynyt kuitenkin kohtalaiset säästöt.

    – Tämä on mahdollistanut sen, että tiukasta tilanteesta huolimatta olemme pystyneet lyhentämään myös lainoja. Ei normaalitahtia, mutta järjestelyiden myötä kuitenkin kohtalaisesti.

    
Lypsykarjatilan isäntänä sekä MTK-Iisalmen puheenjohtajana Perttu Sirviö pystyy peilaamaan maidontuotannon nykytilaa astetta laajemmin.

    – Elämme vaikeita aikoja, joten nyt jos koskaan myös maajussi tarvitsee vertaistukea. Tiedän kokemuksesta, että puhuminen auttaa. Usein pelkkä puhelinsoitto saattaa olla avain ongelmien lukkoon.

    Oman tilan solmukohtiin Perttu sanoo löytäneensä ratkaisun myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kautta.

    – Neuvojat ovat paras vastaisku tilasokeudelle. Ulkopuoliset asiantuntijat näkevät asiat ja mahdolliset epäkohdat paljon selkeämmin. Hyvänä esimerkkinä on viime kesä, jolloin sateet pilasivat monen tilan sadon. Meillä sen sijaan saatiin säilörehusta ennätyssato. Kiitos tästä kuuluu ammattinsa osaavalle kasvinviljelyasiantuntijalle, Perttu selvittää kiitollisena.

    
Sirviön tila tekee toimivaa yhteistyötä neljän eri asiantuntijan kanssa. Mukana ovat niin eläinlääkäri, ruokintasuunnittelija, nurmipuolen asiantuntija kuin lehmien kuntoluokitukseenkin erikoistunut henkilö.

    – Lähtökohtana pidämme sitä, että raha tulee maidosta. Jotta keskituotos pysyy hyvänä, ympärille on rakennettava ammattitaitoinen verkosto. Haluan kuitenkin korostaa, että asiantuntijapalveluiden käyttöä kannattaa miettiä kriittisesti. Hyödyn täytyy olla molemminpuolista, joten neuvonnan laadusta ei kannata tinkiä, Perttu-isäntä painottaa.