MTK: viranomaiset pidettävä lähellä aluehallinnon uudistuksessa
Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailema supervirasto ei saa heikentää valtion läsnäoloa alueilla, MTK linjaa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila puhui valtuuskunnan syyskokouksessa Hanasaaressa. Kuva: Jarno MelaHallinnon läheisyysperiaatetta tulee vahvistaa aluehallinnon uudistuksen yhteydessä, vaatii MTK:n johtokunta tiedotteessaan.
”Julkiset palvelut on uusittava koko maassa siten, että edellytykset elämiseen, työn tekemiseen ja yrittämiseen vahvistuvat”, tiedotteessa linjataan.
Linjaukset koskevat hallituksen valmistelemaa uudistusta, jossa avien, ely-keskusten ja Valviran lupatoiminnot on tarkoitus sijoittaa yhden superviraston alle. MT kertoi uudistussuunnitelmista laajemmin syyskuussa (MT 29.9.).
MTK:n mukaan uudistuksessa on syytä säilyttää valtion vahva läsnäolo alueilla. Vaatimuksina lupaviraston perustamiselle on, että yhden luukun lähipalvelut toteutetaan asiakkaiden lähtökohdista, toimivat viranomaispalvelut sekä aktiivinen elinvoiman edistäminen kattavat koko maan, hallinnon yhdenvertaiset tulkinnat kattavat koko maan ja viranomaisten väliset valitukset estetään.
Ympäristötehtävistä riisuttujen elinvoimakeskusten perustamisen ehdoiksi MTK esittää esimerkiksi sitä, että keskuksista tulee vahvoja ja aidosti monialaisia, eikä maakuntien ja kuntien tehtäviä muuteta.
Lisäksi vaaditaan aluekehitysrahoituksen nykymallin turvaamista. MTK tahtoo myös säilyttää maaseutuhallinnon kuntien tehtävänä, jotta hyvä alue- ja paikallistuntemus sekä toimivat matalan kynnyksen viranomaispalvelutsäilyvät jatkossakin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






