Kainutlaatuinen Kainuu tarjoaa makuja ja elämyksiä
Senaatintorilla järjestettävä kolmipäiväinen Kainutlaatuinen maakuntajuhla houkutteli paikalle jo perjantaiaamuna paljon ihmisiä sateesta huolimatta.
Kainuu, Kainuun perinneruoka. Vas. nelikulmaiset hirssiryynipiirakka ns.prossaräpsy ja puolukkarönttönen, piiras. Kulhossa hömppävoi. Kuva: Jaana KankaanpääHelsingin kaupunki kutsuu vuosittain eri maakuntia esittelemään kulttuuriaan ja osaamistaan Senaatintorille.
”Senaatintorilla on paljon liikettä ja uteliaita ihmisiä. Mietimme, miten saisimme ihmiset pysähtymään torille”, kertoo Kainuu-tapahtuman ruoka-asiantuntija Markku Luola .
Ajatus seitsemästä eri messuteemasta syntyi jo viime kesänä. Teemat ovat Willikainuu, Mummola, Activity-Kainuu, Kylätori, Ruokawakka & leipäbaari, Wiinikievari sekä Juuret.
Ruoka-ukoksi nimitetty Luola kuvailee tapahtumaa ihmisen kokoiseksi kyläksi.
Tapahtumassa ovat vahvasti esillä terva, kyytön liha ja tietysti myös rönttöset. Vuokatin Viinin Wiinikievarissa on mahdollisuus maistella mustaherukkaviiniä, ja huhujen mukaan myös pontikkaa on tarjolla.
Kylätorin tapahtuma-alue on Kainuulaisten kylien suunnittelema.
”Alueen puiset penkit ja pöydät on tehty itse pitkäaikaistyöttömien avustuksella”, kertoo tapahtuman projektisihteeri Minna Saastamoinen .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
