Maidon tuottajahinta on poikkeuksellisesti noussut kesällä EU:ssa
Voin ja maitojauheiden kysyntä on ollut vahvaa, mikä antaa viitteitä siitä, että tilityshinnat saattavat nousta edelleen EU:ssa. Suomeen saakka hinnankorotukset eivät ole yltäneet.
Maidon hinta on noussut Euroopassa kesällä, mikä on poikkeuksellista. Suomeen saakka nousu ei ole yltänyt. Kuva: Carolina HusuMaidon tuottajahinta laskee yleensä EU-maissa kesällä, kun tuotanto kasvaa, mutta nyt niin ei ole käynyt.
Hollantilainen meijerijätti FrieslandCampina on tilittänyt jäsenmeijereille tammikuusta lähtien tasaisesti nousevaa litrahintaa ja maksaa elokuussa 37,75 senttiä.
Sama näkyy EU:n maitomarkkinabarometrissa. Tuottajamaidon keskihinta nousi heinäkuussa 35,9 senttiin litralta, kun kolmena edellisenä vuonna hinta on ollut 33–34 sentin välillä.
Maitojauheen ja voin hinnasta laskettu hinta antaa vielä kolme senttiä korkeamman hinnan, mikä yleensä tukee hintojen nousua. Edellisen kerran näin laskettu viitehinta oli yhtä korkealla neljä vuotta sitten.
Uuden Seelannin maitojalosteiden huutokaupassa hinnat vahvistuivat neljän kuukauden ja 8 huutokaupan laskun jälkeen. Nousu ei ollut iso, 0,3 prosenttia. Kiina on palannut tähän vuonna maitomarkkinoille ja lisännyt voimakkaasti ostojana.
Suomessa maidon hinnat elävät omaa elämäänsä ja EU-barometrissa hinta on meillä laskenut, kun lähes kaikissa maissa hinnat ovat vahvistuneet. Samalla Suomi on pudonnut yhdeksänneksi.
Ruotsin, Itävallan, Hollannin, Tanskan ja Irlannin tuottajat saivat kesällä maitolitrasta Suomea enemmän. Ero EU:n keskihintaan on kutistunut 1,6 sentiksi litralta.
Lypsylehmiä on pidetty ilmastokeskustelussa haitallisena, mutta viesti ei ole tavoittanut kaikkia.
Maitomarkkinoita seuraavan italialaisen Clalin mukaan maidon tuotanto on kasvanut tänä vuonna samaa tahtia kuin edellisinä vuosina, noin 1,5 prosenttia.
Eniten maitomäärä on kasvanut Intiassa ja Yhdysvalloissa, mutta lisäystä on myös EU:ssa. Maitotuotteiden kulutus kasvaa globaalisti 1,5 prosenttia vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
