Tärkkelysperunasta odotetaanviime vuotta suurempaa satoa
KOKEMÄKI (MT)
Finnamylin Kokemäen tärkkelysperunatehtaan väki myhäilee tiistaina tyytyväisenä. Viileästä kesästä huolimatta perunan satonäkymät ovat vähintään tyydyttäviä, vaikka kasvustot ovat yli viikon myöhässä.
Myöhäisyyden takia tärkkelystehtaan käynnistymistä lykättiin viikolla eteenpäin. Ensimmäiset perunat jauhettiin maanantaina. Urakan pitäisi olla ohi marraskuun loppuun mennessä.
Runsas viikko sitten otetut kasvustonäytteet osoittivat, että hehtaarisadoissa ollaan edelleen jäljessä paria viime vuotta, mutta perunassa on tärkkelystä viime vuotta enemmän, toteaa toimitusjohtaja Ossi Paakki Finnamylilta.
Paakki toivoo lämpimiä ja kuivia säitä. Perunan varsistot ovat edelleen valtaosin terveitä, jolloin suotuisa sää kasvattaisi satoa.
Viileä kesä on myös vähentänyt tautipainetta ja etenkin luomuperuna on hyötynyt, toteaa viljelypäällikkö Kimmo Pusa Finnamylilta.
Pusa arvelee, että Kokemäen tehtaan tärkkelysperunasato on lähempänä 100:aa miljoonaa kuin 95:tä miljoonaa kiloa, kun viime vuonna jäätiin 93 miljoonaan kiloon. Viljelyalat ovat ennallaan. Luopujien tilalle on saatu uusia tuottajia, Pusa sanoo.
Kesän rankkasateet tekivät pahaa jälkeä ensin Kristiinankaupungin ja sitten Oulun eteläpuolen ruokaperunaviljelmille, mutta tärkkelysperunan päätuotantoalueet säästyivät.
Kokemäen tehtaalle ei ole tullut tietoja tuhoista ja Lapuallakin vasta pari tilaa on kertonut perunan jääneen veden alle, Paakki sanoo.
Tärkkelysperunan tuotantoa rajoittaneet kiintiöt poistuivat tälle vuodelle, mikä tuo lisäväriä tärkkituotantoon. Myös tuotantoon sidotut tuet poistuivat, mutta onneksi Suomi saa maksaa hehtaarikohtaista tukea ainakin tämän ja ensi vuoden, Paakki toteaa.
Jos tuet loppuvat kokonaan, se voi vähentää kiinnostusta perunanviljelyyn ja myös paineet tuottajahintojen nostamiseen kasvaisivat.
Kiintiöiden poistumisesta voi olla myös etua. Kiintiö ei enää rajoita tuotantoa ja tehdas voi ottaa vastaan myös ruokaperunaa, jos sitä jää yli. Niin tuskin käy tänä vuonna.
Kokemäkeläinen Hannu Puputti aloitti tärkkelysperunan nostot maanantaina runsaan viiden hehtaarin vuokramaalla. Urakka oli ohi tiistaina pian puolenpäivän jälkeen, sillä ajettava nostokone korjaa helposti hehtaarin parissa tunnissa.
Sato oli kolmenkymmenen tonnin luokkaa hehtaarilta, mikä on kohtuullisesti aikaisesta Canasta-lajikkeesta. ”Mukuloita on paljon, mutta kokoa saisi olla enemmän.”
Muilla pelloilla kasvaa myöhäisempiä lajikkeita ja eiköhän satokin parane, nostokonetta ohjaava Puputti miettii.
Pusa vahvistaa Puputin arvion mukulamäärästä. Koenostojen perusteella varressa on keskimäärin pari mukulaa enemmän kuin yleensä. Kostea kesä on kasvattanut mukulamäärää.
Puputti on mukana nostoporukassa, jossa on kymmenkunta viljelijää.
Suurin into on karissut ja moni on luopunut niin, että nostettavaa on enää satakunta hehtaaria, kun parhaimmillaan koneella nostettiin yli 250 hehtaaria, Puputti kertoo.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
