Viime vuoden viljasadosta vietiin viidennes
Kauran käyttö ruokapöydässä kasvaa ja lähenee jo rukiin käyttömääriä. Ruissato ei edelleenkään kata kotimaan kulutusta. Sen sijaan kauran tuottajana Suomi on kakkosena maailmassa.Viime vuoden neljän miljardin kilon viljasadosta puolet jäi maatiloille omaan käyttöön tai varastoon ja toinen puoli siirtyi markkinoille. Markkinoille päätyneestä viljasta noin kolmasosa eli 790 miljoonaa kiloa meni vientiin.
Tiedot ovat peräisin satovuoden 2013–2014 viljataseesta, jonka ennakkotiedot Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) julkaisi torstaina.
Suomi on Euroopan toiseksi suurin kaurantuottaja. Viime satovuonna kolmannes koko kaurasadosta, 382 miljoonaa kiloa, meni vientiin.
Myös ohraa vietiin enemmän kuin vuosiin eli 273 miljoonaa kiloa.
Vehnän vienti on viime vuosina kasvanut. Viime satokaudella vehnää vietiin yli 130 miljoonaa kiloa.
Kotimainen ruissato ei kata kulutusta, joten ruista jouduttiin tuomaan 62 miljoonaa kiloa. Arviolta kaksi kolmannesta ruisleivän rukiista oli ulkomaista alkuperää.
Puolet sadosta rehuksi
Kotieläinten ruokintaan käytettiin noin kaksi miljardia viljakiloa. Valtaosa siitä käytettiin tilasekoituksiin maatiloilla.
Teollisiin rehuihin kului runsas 600 miljoonaa kiloa viljaa.
Vehnä tärkein ruokavilja
Ruokakäyttöön päätyi reilu kymmenesosa eli lähes 440 miljoonaa kiloa koko viljasadosta.
Vehnä on edelleen tärkein vilja suomalaisissa ruokapöydissä. Vehnän kulutus on noin 255 miljoonaa kiloa, ruista käytämme lähes 90 miljoonaa kiloa.
Kauran kulutus on nousussa, ja se lähenee jo rukiin käyttömääriä. Kauraa päätyi ruokakäyttöön enemmän kuin vuosikymmeniin eli 75 miljoonaa kiloa.
Viljataseen tiedot satovuodelta 1.7.2013–30.6.2014 ovat vielä ennakollisia ja tarkentuvat myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

