Teknologian erikoistuneista osaajista tulee olemaan pulaa
"Suomella on edessä teknologia-alan osaajapula, sillä erikoistuneiden osaajien tarve kasvaa", sanoo diplomi-insinööri Heikki Härtsiä.
Sotilaallista huoltovarmuutta tarvitaan Puolustusvoimien kriittisten järjestelmien turvaamiseen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä niihin varautumisessa. Kuva: Jaana KankaanpääSuomi tarvitsee osaamista osana puolustusjärjestelmää ja sotilaallista huoltovarmuutta, painotetaan tänään julkaistussa Huoltovarmuuskeskuksen selvityksessä.
Puolustusvoimien kyky toimia häiriötilanteessa perustuu yhteiskunnan resursseihin. Sotilaallista huoltovarmuutta tarvitaan Puolustusvoimien kriittisten järjestelmien turvaamiseen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä niihin varautumisessa. Järjestelmien käytössä ja ylläpidossa avainasemassa on erityisesti teknologinen osaaminen.
Suomessa on tunnistettu teknologia-aloja, jotka ovat osaamisen kannalta kriittisiä ja joiden koulutukseen ja tutkimukseen kohdistetaan yhteiskunnan resursseja.
Teknologisen kehityksen myötä erikoistuneiden osaajien tarve kasvaa.
"Suomella on edessä teknologia-alan osaajapula, sillä erikoistuneiden osaajien tarve kasvaa. Seuraavien vuosien aikana korostuu osaaminen, joka liittyy monimutkaisten järjestelmien hallintaan ja muun muassa kybersodankäyntiin sekä tekoälyyn", sanoo selvitystyötä toteuttanut diplomi-insinööri Heikki Härtsiä.
Osaamista tuottavat ja ylläpitävät oppilaitokset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja teollisuuden toimijat kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Kriittisen osaamisen painopisteet olisi syytä huomioida korkeakoulujen strategiatyössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
