Kaurapeltoja tarkkailtava homeiden varalta
Sää suosii nyt viljojen homemyrkkyjen eli toksiinien muodostumista.
”Erityisen suuri riski on kauralla, joka on aloittamassa kukintaa ja tulossa röyhylle”, kertoo Agrimarket-ketjun Kasvuohjelma-tutkimusta vetävä agronomi Juha Salopelto.
Hän kehottaa tuottajia tarkkailemaan kaurapeltoja, jotta torjuntaruiskutus tulee tehtyä oikeaan aikaan eli kauran kukkiessa.
”Viime vuosi osoitti, että 3–4 päivän pienikin sade kauran kukinta-aikaan lisää toksiiniriskiä huomattavasti.”
Vuosi sitten kaura kukki heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Salopellon neuvo on merkata sadepäivät kalenteriin. Jos niitä on useampia, ruiskutuksiin on syytä ryhtyä.
Hän suosittelee käytettäväksi Bayerin Delaroa.
”Märälle pellolle meneminen voi hirvittää, mutta oikein muutakaan vaihtoehtoa ei ole.”
Viljan toksiinipitoisuus laskee siitä maksettavaa hintaa, Salopelto muistuttaa.
Toksiinien lisäksi kauraa uhkaavat kasvitaudit ja lakoontuminen.
Lakoontumista voi estää käyttämällä kohtuudella kasvunsääteitä.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
