Ministeri hämmästelee MT:n videolla: "Konekauppiaat ovat totta vieköön olleet liikkeellä"
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi MT:n haastattelussa kesäkuussa miettivänsä niittomurskaimen hankkimista. Kone on edelleen hankkimatta.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on ministerikiireiden ohella saanut runsaasti yhteydenottoja konekauppiailta. Leppä kertoi heti ministeriksi valinnan jälkeen MT:lle antamassaan haastattelussa kesäkuussa miettivänsä etuniittomurskaimen hankkimista.
"Kun tällaisen sanoo julkisesti, se noteerataan varmasti", Leppä totesi lehdelle keskiviikkona Okra-messuilla.
Lepällä on maitotila Pertunmaalla Etelä-Savossa.
Ministeri kertoi kiertävänsä näyttelykenttää päivän lopuksi ja katselevansa samalla niittokoneiden tarjontaa. "Murskain on edelleen hankkimatta."
Leppä kehuu vuolaasti messuja ja messujen järjestelyjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
