Eläin saa olla eläinterapiatilallakin

Auli Laine työskenteli vuosia toimintaterapeuttina, ennen kuin hän keksi yhdistää työn ja maatilan eläimet. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto

Riihimäki (MT)

Lampolan pihalla tepastelee viisi maatiaiskanaa. Maa pöllyää aamuauringossa, kun ne pysähtyvät kuopsuttelemaan.

Vuohet Figo ja Leo ottavat aurinkoa ulkoaitauksessa. Vaikka pukit on nimetty kuuluisien jalkapalloilijoiden mukaan, aitauksessa lojuva potkupallo ei ole saavuttanut niiden suosiota.

Kaksi kuttua kommunikoi pukkien kanssa pihan poikki. Ne ovat nyt sisällä lampolassa, koska niiden ulkoilu vaatisi valvontaa. Ne eivät oikein välitä pysyä aitojen sisäpuolella.

Lampolassa olemassaolostaan ilmoittavat myös neljä pässiä. Lammaslauma on kutistunut kesäksi neljään, kun kymmenen uuhta on lähtenyt ruohonleikkureiksi muualle.

Kaikki eläimet ovat toimintaterapeutti Auli Laineen työkavereita. Niiden tehtävä on olla ruokittavana ja silitettävänä. Vuohet pääsevät myös lenkkeilemään hihnassa.

Asiakkaita tulee tilalle Kelan, terveyskeskuksen, sairaanhoitopiirin tai vakuutusyhtiön kautta. Toimintaterapiassa käy paljon aivovamma- ja halvauspotilaita sekä muistiongelmaisia.

Tarkoitus on arkisten askareiden avulla parantaa arjessa selviämistä, oli ongelma sitten ajatteluun tai liikkumiseen liittyvä.

Lampolassa on erillinen sisätila, jossa voidaan esimerkiksi harjoitella käden toimintoja pelien avulla. Osa asiakkaista käy pelkästään sisäterapiassa.

Laineen mukaan pelit ja harjoitukset eivät ole yhtä merkityksellisiä kuin eläinten hoito. Eläin antaa käytöksellään vihjeitä siitä, mitä tarvitsee, ja sen tarpeiden täyttäminen palkitsee.

Pässit tuijottavat vierasta herkeämättä. Kutut sovittelevat sarviaan aidan rakoihin nähdäkseen paremmin. Työmoraali on korkealla.

Eläimet eivät saa terapeutin koulutusta, mutta jalostuksessa kiinnitetään huomiota luonteenlaatuun. Arkuus, puskeminen ja mieltymys aitahyppelyyn ovat kaikki ei-toivottuja ominaisuuksia.

Eläinterapiassa tärkeintä on sallia lajinomainen käyttäytyminen. Yhtäkään otusta ei pakoteta työntekoon.

”Eläin saa olla eläin. Työ on toimintaterapeutin vastuulla”, Laine korostaa.

Koko ajan saa Laineen mukaan olla silmät selässä. Ei riitä, että tarkkailee asiakasta, myös eläimiä on seurattava.

Yrityksen myötä Laine on alkanut saada puheluita ihmisiltä, jotka haluaisivat itsekin perustaa terapiaeläintilan.

Laine muistuttaa, että toimintaterapiaan tarvitaan koulutus. Mikään ei kuitenkaan estä tekemästä yhteistyötä ulkopuolisen terapeutin kanssa.

Laine rohkaiseekin pientilallisia kehittämään toimintaansa. Vanhoilla, tyhjenevillä tiloilla olisi paljon käsin tehtävää työtä. Puuduttavilta tuntuvat rutiinit olisivat kuntoutettaville arvokasta harjoitusta.

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse hypätä terapiabisnekseen. Myös maatilamatkailu ja kotikahvilat kiinnostaisivat ihmisiä.

Perhe on asunut tilalla nyt 12 vuotta. Laine työskenteli toimintaterapeuttina vuosia, ennen kuin keksi yhdistää maatilan eläimet ja työn.

Laineen mukaan antoisinta työssä on, kun huomaa rauhattoman lapsen istuvan hiljaa nurkassa silittämässä sylissään olevaa karitsaa.

Tai kun muistisairas ei ensin millään opi, mitä piti tehdä seuraavaksi. Sitten yhtenä päivänä hän paukkaa ovesta sisään ja kysyy: ”Annetaanko niille nyt vettä? Haluavatko ne sitten ruokaa?”.

Pässit siirtyvät yhtenä pakkana sisältä laitumelle. Siellä ne kerääntyvät vierailijan ympärille tuijottamaan lisää.

Merlin nojaa päätään ihmiseen ja sulkee silmänsä. Näyttää siltä kuin se halaisi.

KATJA SAHLSTEDT

Avaa artikkelin PDF