Emäntä, opettaja ja kirjailija vaatii koulua muuttumaan

Kuva: Pentti Vänskä

Koulutyössä Heidi Jaatinen on tutustunut monien kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten elämään. Kaksi viatonta päivää -kirja on kuvaus sukupolvien yli jatkuvasta hylätyksi tulemisen kokemuksesta. Samalla teos antaa huostaanotetuille lapsille ja nuorille äänen.

Aikuisten on aika pysähtyä ja kuunnella, mitä nuorilla on siitä maailmasta kerrottavanaan. Entä miten nuoret katselevat aikuisten haparointia vaihtuvissa parisuhteissa, nousu- ja laskuhumalissa, työelämän ja ystävyyssuhteiden pettymyksissä?

Teos ei päästä helpolla. Sen avulla voi pohdiskella omia moraalisia arvovalintojaan. Mihin sitä unelmineen ja päämäärineen sijoittuu: tarkkailijaksi, auttajaksi, osalliseksi, rinnalla kulkijaksi vai pelkäksi päivittelijäksi.

Kirja on ennen kaikkea kaunokirjallisuutta, vaikka siinä on vahva viesti niin päättäjille kuin kaikille nuorten kanssa työskenteleville.

”Yhtenä tukimuotona nuorten elämässä on koulu, jonka pitäisi ymmärtää laskea oppimistavoitteita tiettyjen oppilaiden kohdalta. Kaikki eivät jaksa eivätkä pysty olemaan tavallisessa koulussa. Kun viidenneltä tai kuudennelta luokalta alkaa putoaminen asiasisällöistä, nuoret siirtyvät pätemään kaduille”, 20 vuotta opettajana työskennellyt Jaatinen tietää.

Hänen keskeinen viestinsä on myös se, että kodeissa tarvitaan ulkopuolista apua. Monelle äidille ja isälle pitää konkreettisesti näyttää, miten lasten kanssa toimitaan.

”Turhan vauvojen punnitsemisen sijaan resurssit pitää kohdentaa sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan. Läheskään kaikilla perheillä ei ole auttavia lähiverkostoja. Isoisät ja isoäidit ja muut sukulaiset saattavat painia omien ongelmiensa kanssa. Kodinhoitajat on saatava takaisin.”