Maatilojen investoinnit supistuvat roimasti
Maatalouden investoinnit supistuivat alkuvuonna odotettua enemmän. Lainakannan kasvu tyrehtyi, ja isojen maatalouskoneiden hankinnat lopahtivat. Traktorien myynti väheni 40 prosenttia huhtikuussa.Maataloustraktoreiden rekisteröinnit kertovat alan investointinäkemyksistä samaan tapaan kuin asuntokauppa yleisestä taloustilanteesta.
Pitkään vaisusti käyneen traktorikaupan alamäki syveni huhtikuussa. Kuukausimyynti jäi 40 prosenttia viime vuoden huhtikuusta.
Pikaista elpymistä ei ole näkyvissä, arvioi myyntijohtaja Pertti Laaksonen Valtralta. Myös puimurimyynti on sujunut vaisusti. Työkoneissa ylletään viime kauden lukuihin.
”Yleinen epävarmuus heijastuu maatalouteen, ja kalliin koneen ostamista on helppo lykätä”, Laaksonen sanoo.
Myös rakennusinvestoinnit ovat jäämässä odotettua vähäisemmiksi. Maatilojen lainakannan kasvu on hieman yllättäen tyrehtynyt, johtaja Panu Kallio OP-Pohjolasta toteaa.
Kallion mukaan talven viljelijäkyselyssä investointien arveltiin jatkuvan ennallaan ja painottuvan maidontuotantoon.
Maatalouteen pitäisi investoida noin miljardi euroa vuosittain, jotta tuotanto pysyisi ennallaan. Siihen ei nyt ylletä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

