Routaa vainrannikolla ja Lapissa
Suomen ympäristökeskus kokoaa routatietoja kolmesti kuukaudessa. Tuoreimmat tiedot ovat viime viikon alusta.
Hydrogeologi Mirjam Orvomaa Sykestä toteaa, että leudon alkutalven takia routaa oli tammikuun alussa käytännössä vain Lapissa ja sielläkin selvästi tavallista vähemmän.
Vuoden alun muutama pakkaspäivä jäädytti peltoja rannikon lumettomilla alueilla muttei sisämaassa.
Keski- ja Itä-Suomessa pellot ja metsät ovat edelleen käytännössä roudattomia ja paksu lumipeite suojaa tehokkaasti, vaikka pakkaset kiristyisivät.
Maat ovat myös tavallista märempiä sateisen loppuvuoden takia, mikä osaltaan hidastaa roudan etenemistä.
Roudan puute pahensi joulunajan myrskytuhoja. Puita olisi kaatunut paljon vähemmän, jos maa olisi ollut roudassa, Orvomaa arvelee.
Orvomaan mukaan routaa on selvästi vähemmän kuin yleensä koko maassa, mutta vastaavaa on koettu ennenkin.
Maan lounais- ja länsirannikko on saanut lumipeitteen vasta viime päivinä. Lunta alueella on edelleen vähän, kymmenkunta senttiä.
Kun suojaava lumipeite puuttuu, maat ovat routaantuneet viidestä kymmeneen senttiin. Tilanne on samanlainen Vihdistä ja Mietoisista Ylistaroon ja Ouluun.
Sisämaassa on lunta, mikä on estänyt maan routaantumista. Laukaassa, Keski-Suomessa oli viime viikon alussa 20 senttiä lunta aukeilla paikoilla mutta vain sentti routaa.
Itärajalla lunta on vielä paljon enemmän: Lieksassa 70, Kuhmossa ja Kuusamossa 50 senttiä.
Routaa oli viikko sitten vain sentti aukeilla paikoilla.
Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ylistarossa oli viikko sitten routaa 5–7 senttiä kynnöksillä ja lunta parikymmentä senttiä. Vaikka routaa on edelleen selvästi tavallista vähemmän, se saattaa vahvistua nopeasti, toteaa tutkija Tapio Kujala.
Kujalan mukaan maa on kylmää routarajan alapuolelta. 20 sentin syvyydessä oli viikko sitten aste lämmintä. Routa etenee aina nopeasti, jos sää kylmenee ja saadaan pitkähkö kylmä jakso.
Kujalan mukaan routaa on tavallista vähemmän. Vuosi sitten kynnös oli yli 30 senttiä roudassa tammikuun puolivälissä ja vuotta aiemmin yli 20 senttiä.
Sääennusteet eivät kuitenkaan lupaa kovia pakkasia lähipäiviksi. Sitten ollaan jo tammikuun lopulla. Näyttää siltä, että aika vähän routaa tänä talvena on tiedossa.
Roudan huippu saavutetaan yleensä helmi–maaliskuun taitteessa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
