Atria tavoittelee yli20 000 uutta lihasika-paikkaa investointilisällä
Atria on huolissaan suomalaisen sikaketjun investointien vähyydestä. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoAtria muuttaa sikaketjunsa hinnoittelua ensi vuoden alusta.
Muutosten lähtökohtana on sikaketjun kilpailukyvyn parantaminen ja tuotantoon kannustaminen, Atria Sika -johtaja Stefan Saaristo sanoo.
Atria tarvitsee nyt merkittävästi aiempaa enemmän suomalaista sianlihaa kasvaviin tarpeisiinsa.
Saariston mukaan kotimaan kulutus on kasvussa ja yhtiö hakee lisäksi markkinaosuuden kasvua kotimaassa. ”Liiketoimintamme on täysin riippuvaista kotimaisesta sianlihasta.”
Yhtiö on sitoutunut täysin kotimaisen raaka-aineen käyttöön Atria-merkillä myytävissä tuotteissa.
Mikäli suomalaista sikaa ei saada tuotantoon lisää, on vaarana käydä kuten Ruotsissa, missä tuonti valtaa alaa, Saaristo toteaa.
Sika-alalla ei ole viime vuosina vaikean taloustilanteen takia juuri investoitu.
Atria yrittää korjata tilannetta lupaamalla lihasikaloille investointilisää, jos tila aloittaa lihasikapaikkoja lisäävät rakennustyöt vuoden 2 013 aikana.
”Tiedämme, että ketjun sikatiloilla on valmiina paljon ympäristölupia, mutta rakentamista ei vielä ole aloitettu.”
Lisää maksetaan tilitysten mukana neljän vuoden aikana niin, että se korvaa noin 10 prosenttia lihasikapaikan kustannuksista.
Kannustimen odotetaan käynnistävän vähintään 21 000 lihasikapaikan rakennustyöt.
”Sen verran ketjuun tarvittaisiin lisää. Jos investointeja ei tule, joudutaan pohtimaan muitakin ratkaisuja”, Saaristo sanoo.
Hän kuitenkin uskoo nykyisten toimien tuovan investointeja.
Hinnoittelun uudistus yksinkertaistaa Atrian mukaan hinnastoa ja parantaa sen kilpailukykyä.
Samalla kavennetaan tilojen välistä hajontaa, tavoitteena kannustaa kaikkia ketjussa tuottamaan.
Hinnanmuutokset ovat eri ryhmissä eri kokoisia.
”Kukaan ei ainakaan häviä, tämä on positiivinen joululahja kaikille”, Saaristo lupaa. Tarkemmin hän ei halua uutta hinnoittelua vielä avata.
Tällä hetkellä Atrian sikaketju ei toimi täysillä. ”Kun rosteri loistaa, se ei ole koskaan hyvä.”
Porsaista on ylitarjontaa ja noudot myöhästyvät keskimäärin 1–2 viikkoa.
”Pitää katsoa kokonaisuutta. Jos lihasikalat voivat hyvin, porsastuotanto voi hyvin myös”, Saaristo linjaa muutosten vaikutuksia.
Luomusian tuotannossa Atria kokeilee uutta toimintamallia, jossa lihan tuottajahinta kytketään rehun hintaan.
A-rehulla on jo konsepti valmiina luomusianlihantuotannon käynnistämisen varalle ja luomurehuviljaa on tiedossa, Saaristo kertoo.
Samaa toimintamallia ei aiota soveltaa tavanomaisella puolella.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
