SM-kynnöt Helsingissä61 vuoden tauon jälkeen
Traktorikynnön Suomen mestaruuksista kilvoitellaan ensi vuoden syyskuussa Helsingin kaupungin maatilalla Haltialassa, Vantaanjoen varressa. Joen vastarannalla oli aikoinaan Hankkijan Anttilan koetila.
Edellisen kerran pääkaupunki isännöi kisoja 61 vuotta sitten. Silloin kyntövaltikasta miteltiin ensimmäisen kerran ja paikkana oli Helsingin yliopiston maatila Viikissä. Pellot kasvavat nyt kerrostaloja.
Viikin kasvatit ovat mukana nytkin, sillä maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa hoitaa kisojen järjestelyt yhdessä SM-kyntötoimikunnan kanssa, kertoo toimikunnan puheenjohtaja Juhani Kivistö.
Kivistö on ilahtunut siitä, että Helsingin kaupunki on suhtautunut asiaan erittäin myönteisesti. Haltiala on kaupungin ulkoilualuetta ja kisat tarjoavat oivan tavan esitellä maataloutta ja peltoviljelyä kaupunkilaisille.
Vantaanjoen varressa on isoja ja tasaisia peltolohkoja kyntökisoja varten. Kivistön mukaan nurmiosuus saattaa olla haastava, sillä tilalla on pitkään nurmella pidettyjä peltoja.
Kyntöjen ohessa järjestetään pienimuotoinen maatalousnäyttely ja kisalohkojen vierestä on varattu peltoa myös työnäytöksille.
SM-kynnöt 2014 järjestetään syyskuun viimeisenä viikonloppuna 26.–27.9.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
