Pedot vahingoittavat Norjan lammastiloilla 70 000 eläintä vuodessa
Pedot tappavat tai vahingoittavat Norjan lammastiloilla vuosittain enemmän lampaita kuin Suomessa on uuhia kaikkiaan.Petojen aiheuttamat vahingot lammastiloilla Norjassa eivät jakaudu tasaisesti, vaan niitä tapahtuu eniten Ruotsin rajan läheisyydessä, kertoo tutkija Inger Hansen norjalaisesta Bioforskista.
”Jotkut tiloista ovat menettäneet jopa 70 prosenttia eläimistä ja joutuneet lopettamaan tuotannon petojen takia.”
Eläinten menetykset petovahingoissa ovat viime vuosina kasvaneet. Vielä muutama vuosi sitten petojen suuhun joutui neljä prosenttia lampaista, nyt osuus on jo lähes seitsemän prosenttia.
Lampaita on Norjassa noin 1,1 miljoonaa ja lammastiloja 15 000.
Eniten vahinkoja tekevät ahmat, jotka tappavat huvikseen. Toiseksi eniten tuhoa tekevät ilvekset, sitten karhut ja sudet, Hansen kertoo.
Susien lukumäärä Norjassa on hänen mukaansa nyt tavoitellulla tasolla, mutta karhuja on vielä alle tavoitteen.
Etenkin nuoria karhu-uroksia pitäisi Hansenin mielestä silti voida vähentää, sillä ne eivät vaikuta kannan kasvuun, mutta tekevät vahinkoa.
”Pedot ovat jatkuva poliittisen keskustelun aihe.”
Pannan avulla lampaita voi seurata
Vahinkojen määrää lisää Norjassa olennaisesti niin sanottujen joutomaiden käyttö laitumina.
Lampaita laidunnetaan suurilla alueilla, joita ei aina ole aidattu. Usein omistajakaan ei tiedä, missä suunnalla aluetta katras kulloinkin liikkuu.
”Näiden alueiden laiduntaminen on taloudellista ja estää pusikoitumista, haluamme käyttää niitä”, Hansen kertoo.
Hansen uskoo, että yksi keino vahinkojen vähentämiseen olisi tutkapantojen käyttö lampailla. Niiden avulla omistaja voi seurata, missä päin lauma vaeltaa.
Pantojen liikkeistä näkee myös, mikäli eläimet säntäilevät peloissaan tai käyttäytyvät muuten oudosti. Tarvittaessa katraan voi hakea talouskeskuksen lähelle aitaukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

