Lihanaudantuottaja kulkee vastavirtaan: Ruokinnassa tavoitteena mahdollisimman korkea D-arvo

Maitorotuinen lihanauta vaatii ripeään kasvuun melkoisen voimallisen ruokinnan. Etenkin ikävälillä 4–7 kuukautta väkirehuprosentin on syytä olla yli 50 prosenttia, jotta lajinomainen kasvupotentiaali saadaan hyödynnetyksi. Kuva: Visa Vilkuna

Lihanautojen kasvatuksen ensimmäinen kulmakivi on vasikan juottokauden ruokinta. Vasikan ensimmäisten elinviikkojen aikana luodaan perusta naudan terveydelle ja ripeälle kasvulle.

Ternimaidosta vasikka saa tarvitsemansa vasta-aineet ympäristön mikrobihyökkäyksiä vastaan.

Ruokinta on kiistatta suurin kustannuserä lihanautojen kasvatuksessa, joten siihen kannattaa panostaa. Toinen lihanautojen kannattavan kasvatuksen kulmakivistä on hyvälaatuinen karkearehu.

Useissa lihanaudan kasvatusoppaissa neuvotaan, ettei D-arvoksi kannata tavoitella paljon yli 670:n tasoa.

Haapavetinen lihanaudantuottaja Timo Mehtälä kertoo kuitenkin tavoittelevansa aina mahdollisimman korkeaa D-arvoa. Tämä sen takia, että parinkin päivän viivästyminen säilörehun korjuussa sateiden takia laskee D-arvoa yllättävän nopeasti.

Mehtälän mukaan korkeaa D-arvoa on helppo säätää ruokinnallisesti sopivaksi appeeseen lisättävällä heinällä, oljella tai suojaviljaan perustetun nurmen heinä-olkiseoksella.

Lihanaudan etumahojen suhteellisen pienuuden takia väkirehuvaltainen ruokinta on tarpeen etenkin 4–7 kuukauden ikävälillä, jotta nuoren naudan kasvupotentiaali saadaan hyödynnetyksi. Tässä ikävaiheessa Paavolan tilan nautojen väkirehuprosentti on 55 prosentissa. Kokonaisuudessaan rehun väkirehuprosentti on 45 prosentin hujakoilla.

Omissa kokeiluissaan Mehtälä on havainnut vehnän varsin mainioksi väkirehuksi, sillä energian lisäksi siinä on valkuaista enemmän kuin tyypillisesti käytettävässä ohrassa.

Paavolan tilalla on käytössä viisi timoteilajiketta, sillä useampaa timoteilajiketta käyttämällä D-arvon säätely on hieman helpompaa. Kylmillä multamailla käytetään nopeampia lajikkeita ja lämpimämmillä kivennäismailla taasen lajikkeita, joiden D-arvo ei lähde laskuun niin nopeasti.

Sulavuudeltaan alhaisemmasta nurmisäilörehusta voi tietyissä tapauksissa olla jopa hyötyä. Jos viljaa saa erittäin edullisesti, niin väkirehuprosenttia voidaan nostaa ja antaa heikkolaatuisempaa tuorerehua. Etenkin hiehojen loppukasvatuksessa heikkolaatuisempi säilörehu vähentää puolestaan rasvoittumisen riskiä.

Jos ruokinnassa käytetään teollisuuden sivutuotteita, niin jakeiden analyysitodistukset on aina pyydettävä. Sivutuotteiden koostumus saattaa vaihdella erien välillä, joten analyysejä kannattaa teettää tasaisin väliajoin. Sivutuotteita käytettäessä erikoiskivennäiset saattavat joskus olla tarpeen.

Tasapainoinen ja onnistunut ruokinta takaa hyvän päiväkasvun. Maitorotuisten sonnien päiväkasvun tulisi olla 1 100–1 200 grammaa, keskikokoisten liharotujen yli 1 400 g/päivä ja isojen liharotujen päälle 1 600g/päivä. Hiehojen kohdalla tavoitteet ovat noin 300 grammaa pienemmät. Nopea kasvu parantaa myös ruhon ja lihan laatua.

Paavolan tila tuottaa reilun 260 000 kiloa lihaa vuoden mittaan. Nautojen päiväkasvua seurataan todella tarkasti, sillä keveistä naudoista maksetaan mitättömän vähän. Teuraspainon on Mehtälän mukaan oltava vähintään 300–320 kiloa, jotta kasvatus kannattaisi.

Hitaammin kasvavat yksilöt jätetään tilalle kasvamaan.

Etenkin loppukasvatusvaiheessa ja kesähelteellä on varmistettava nautojen veden saanti. Mieluitenhan naudat juovat vapaalta pinnalta.

Painonapilla tai -läpällä olevien kuppien virtaaman riittävyydestä on huolehdittava, jotta jokainen yksilö saa kasvunsa mukaisen vesimäärän.