Rehun korjuu alkamassa etelässä
Säilörehun korjuu on alkamassa tällä viikolla Etelä-Suomessa ja ensi viikolla maan keskiosissa. Pohjois-Suomessa Pro Agrian asiantuntijat arvioivat säilörehun korjuun alkavan juhannusviikolla.
Säilörehun satonäkymät vaihtelevat tavanomaisesta hyvään.
Sato arvioidaan määrältään ja laadultaan hyväksi Etelä-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Etelä-Savossa on havaittu myös kasvultaan tavanomaista heikompia nurmia.
Sään jatkuminen viileähkönä on nurmille eduksi, sillä säilörehun ruokinnallinen laatu säilyy tällöin hyvänä pidempään.
Kuivaheinän korjuun arvioidaan alkavan kahden viikon kuluessa Etelä- ja Keski-Suomessa ja muualla maassa juhannuksen jälkeen.
Kuivaheinän satonäkymät ovat hyvät Etelä-Suomessa ja muuallakin tyydyttävät.
Laidunkausi alkoi suuressa osassa maata parisen viikkoa sitten, ja Lapissakin karja pääsee laitumelle ensi viikolla.
Nurmissa on tänä vuonna tavanomaista runsaammin voikukkaa Uudellamaalla, Hämeessä, Kymenlaaksossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaan rannikkoalueella.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
