Peltolassa tiedetään, miten maidosta tehdään herkkua
Matti Kärkkäinen alkoi parikymmentä vuotta sitten jalostaa oman tilan maitoa jäätelöksi. Vuosien varrella tuotteet ovat lisääntyneet sorbeteilla, sinihomejuustolla ja kirnuvoilla.Vajaan sadan lehmän navetta ja juustola ovat yhdistelmä, joka on pitänyt yrittäjä Matti Kärkkäisen jatkuvassa liikkeessä.
”Rahaa ajatellen olisi ollut järkevämpää keskittyä jompaan kumpaan, mutta elämän rikkauden kannalta tämä on ollut hienoa työtä. Olen saanut aamulla lypsää lehmiä ja illalla seurustella huippukokkien kanssa”, Kärkkäinen kuvaa tilannettaan.
Seuraavaksi hän haluaisi jakaa töitä enemmän muiden kanssa ja käyttää omaa aikaansa perheen parissa olemiseen. Hänellä on alle vuoden ikäinen Nuutti-poika ja koti vanhalla koululla tilan ulkopuolella.
Kilometrejä auton mittariin kertyy kevyesti 50 000, kun kiireinen mies kiitää päivittäin paikasta toiseen. Juustola sijaitsee Suonenjoella ja Peltolan maatila Rautalammilla.
”Tykkään liikkumisesta”, sanoo yrittäjä, joka harrastaa muun muassa pitkän matkan luistelua, hiihtoa ja juoksemista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

