MTK vaatii kauppaa sitoutumaan luomun lisäämiseen
Luomutuotannon lisääminen edellyttää malttia ja sitoutumista pitkäjänteiseen yhteistoimintaan ketjun kaikilta toimijoilta, erityisesti vähittäiskaupalta, toteaa MTK.
Tutkimusten mukaan kuluttaja on valmis maksamaan luomusta tavanomaista tuotetta enemmän. Tarvitaan lisää tuotantoa, jotta kysyntään voidaan vastata kotimaisilla tuotteilla.
Luomuun siirtyminen vie kuitenkin aikaa ja aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia siihen siirtyneille tuottajille, MTK muistuttaa.
Järjestön mukaan luomuun siirtyvien ja investoivien tuottajien on voitava luottaa siihen, että he saavat markkinoilta vastinetta panoksilleen myös tulevaisuudessa.
MTK on lisäämässä kotimaista luomutuotantoa toimialan yhteisen Pro Luomun -järjestön kautta.
Pro Luomun tavoitteena on kolminkertaistaa luomumyynnin arvo Suomessa vuoteen 2015 mennessä.
Tavoitteen edistämiseksi yhdistys järjestää Lisää luomua -kiertueen, joka alkoi maanantaina Uudellamaalla Hyvinkäällä. Kiertue käy vajaan neljän kuukauden aikana 11 eri paikkakunnalla eri puolilla maata.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
