Viljan hintojen nousutyssäsi viime viikolla
Viljan hinnat vahvistuivat maailmalla reilun kuukauden, mutta nousu tyssäsi ainakin toviksi viime viikon lopulla.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö, Usda, julkaisi torstaina tammikuun sato- ja varastoraportin.
Sijoittajat varautuivat laarien hupenemiseen, mutta toisin kävi ja ministeriö kohensi leipä- ja rehuviljojen sato- ja varastonäkymiä.
Hyödykepörssit sukelsivat oitis ja Chicagossa maissi putosi torstaina pörssin asettaman maksimin. Perjantaina vedettiin henkeä, mutta hinnat olivat loivassa laskussa pörssien sulkeutuessa.
Euroopassa markkinat reagoivat Chicagoa vaimeammin raporttiin ja perjantaina kurssit olivat taas nousussa. Pariisin hyödykepörssissä lähimmät maaliskuun noteeraukset päätyivät 2–4 euroa tonnilta edellisperjantaita ylemmäs.
Euron heikkeneminen on parantanut eurooppalaisen viljan kilpailukykyä. Egypti osti perjantaina kolme laivallista vehnää, kaksi Ranskasta ja yhden Venäjältä.
Viljamarkkinoilla seurataan tiiviisti Argentiinan ja eteläisen Brasilian säitä. Argentiinassa vasta 85 prosenttia maissista ja soijasta on kuivuuden takia kylvössä, kun yleensä maissit ovat tähän aikaan maassa ja soija orastumassa.
Usda alensi 10 prosenttia Argentiinan soijaennustetta edelliskuukaudesta, mutta argentiinalaisten mukaan pudotus tulee olemaan tätä suurempi.
Maissin tilanne tulee jatkumaan tiukkana, vaikka Usda povaa lievää helpotusta varastotilanteeseen. Rehuviljaa on varastossa niin vähän, että pohjoisella pallonpuoliskon sadon pitää onnistua joka puolella, jotta tilanne ei synkkene.
Suomessa viljan hintojen loiva nousu jatkuu. Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa on 55 tarjousta, joista nousua on yhdeksässä ja laskua yhdessä. Viime viikon luvut olivat täsmälleen samat.
Suomessa hinnat laahaavat reilusti perässä Itämeren etelälaitaa. Keski-Saksan Hessenissä viljelijä sai viime viikolla viljatonnista keskimäärin 20 euroa tonnilta enemmän tilalla autoon lastattuna kuin meillä viljelijä sai ostajalle toimitettuna.
Erot viljalajien välillä ovat pieniä.
Markkinoiden pelisääntöihin kuuluu, ettei kotimaan sato vaikuta hintaan. Parinkympin hintaero Saksaan koskee ylijäämäisen vehnän lisäksi ruista, jota on tuotu iät ajat, kun kotimaan sato ei kata kulutusta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
