Herättäjäjuhlat käynnistyvät Lapualla
Lapuan herättäjäjuhlille odotetaan Etelä-Pohjanmaalta ja koko Suomesta viikonlopun aikana 20 000–40 000 vierailijaa, mikä on vuotuisten herättäjäjuhlien vaihteleva kävijämäärä. Juhla-alueena on Kiviristin kenttä Lapuan keskusta-alueella.LAPUA (MT)
Tämänvuotisia herättäjäjuhlia vietetään herännäisyyden ydinalueella, Lapualla Etelä-Pohjanmaalla perjantaista sunnuntaihin 4.-6. heinäkuuta.
Hengellisen kesäjuhlan pääohjelma rakentuu kahdeksien seurojen, veisuuhetkien sekä sunnuntaiaamuna juhlakentällä vietettävän messun ympärille.
Lauantaina on luvassa kaksi herättäjäjuhlia varten räätälöityä tapahtumaa. Pohjalaiset lauluntekijä-muusikot Laura Sippola ja Osku Ketola pitävät Urheilutalolla Rakkauren pauloos -konsertin, jonka teemoina ovat rakkaus ihmiseen, rakkaus Jumalaan ja rakkaus musiikkiin.
Lauantaina vietetään yömessua. Se on herättäjäjuhlien ensimmäinen nuorten körttimessu, jossa messumusiikin esittää nuorten lapualaisten Groove Awakening -big band uusin siioninvirsisovituksin.
Perjantai-iltana nuori väki vaeltaa Simpsiönvuoren laelle veisaamaan kesäyössä.
Suomen vanhin herännäisopisto, Lapuan kristillinen kansanopisto, aloitti toimintansa 100 vuotta sitten Lapualla. Opiston alkuvaiheiden historiasta kertoo juhlilla esitettävä Polvesta polveen -virsikuvaelma.
Lapuan juhlien runsaassa konserttitarjonnassa heijastuu Herättäjä-Yhdistyksen musiikkityön satavuotinen taival.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

