Luomuruuan kysyntään ennakoidaan hurjaa kasvua – nousu jopa 70 prosenttia
Myynnin nykyinen arvo 240 miljoonaa euroa.Luomumyynnin arvon ennakoidaan kipuavan yli 400 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä. Tämä tarkoittaisi 70 prosentin nousua nykyisessä kysynnässä ja luomun osuuden kasvua kolmeen prosenttiin koko elintarvikemyynnin arvosta.
Luvut perustuvat Pro Luomu -yhdistyksen ja S-ryhmän asiantuntijoiden tekemään ennakkoarvioon.
Maatalouden perustuotteissa kuten vihanneksissa ja kananmunissa luomutarjonta on kohtalaisen hyvä, mutta jalostetuissa tuotteissa valikoima on edelleen suppea. Esimerkiksi erilaisia luomujuustoja ja -rahkoja vaihtoehtoja ei ole montaa.
Pro Luomun maidon arvoketjutyöryhmän puheenjohtaja ja luomumaitotilallinen Arja Peltomäki heittää pallon luomutuotteiden tarjonnan parantamisessa jalostajille, maitotuotteiden tapauksessa meijereille.
"Tuotekehitykseen pitää panostaa ja uskaltaa olla innovatiivinen. Kuluttaja ei osta tuotetta, jota ei ole tarjolla", hän painottaa ja toivoo erikokoisilta jalostajilta rohkeutta keskittyä luomumaidon jalostukseen.
Mikäli markkinat kasvavat ennakoidulla tavalla, useissa luomutuoteryhmissä tuotannon pitää nousta merkittävästi kysynnän tyydyttämiseksi.
350 lypsylehmän luomutilaa Kurikassa isännöivä Vesa Tikka on jo vuosia ollut tyytyväinen päätökseensä siirtyä luomuun ja kokee, että se toimii hyvin suuressakin mittakaavassa.
"Käytännön esteitä luomutuotannon laajentamiselle ei ole, täytyy vain ottaa asioista selvää ja omaksua oikeat menetelmät", hän kertoo.
Lue myös:
Luomumaidon markkinat vetävät maailmalla
Missä viipyy luomurahka? Tuottaja ihmettelee Valion tuotekehitystä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

