Vahingoittunut kasvusto yritettävä kylvää uudelleen
Rankat ukkoskuurot ovat ai-heuttaneet Satakunnassa jo ensimmäiset vahingot viljapelloilla. Esimerkiksi Huittisiin osui puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina raju ukkoskuuro, jonka seurauksena vettä seisoi pelloilla vielä viikon sateiden jälkeenkin.
”Kuurot olivat hyvin paikallisia. Osassa Huittisia ei satanut lainkaan, osassa vettä tuli 30–40 milliä”, kertoo Huittisten maaseutupäällikkö Elina Kamppari.
Kampparin mukaan maataloustoimistoon on tullut sateiden aiheuttamista vahingoista muutamia yhteydenottoja. Siitä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tietoa, miten laajoista vahingoista on kyse.
”Moni todennäköisesti vielä odottaa ja katsoo ennen kuin tekee mitään päätöksiä jatkosta, tuleeko seisoneesta vedestä kärsineille kohdille orasta vai ei.”
Maataloustukien ehdoissa viimeiseksi kylvöpäiväksi on määritelty 30. kesäkuuta. Jos kasvusto vahingoittuu ennen sitä, viljelijän pitää ensisijaisesti pyrkiä kylvämään vahingoittuneen kasvuston tilalle uusi.
Jos se ei onnistu, ilman kasvustoa jääneet alueet voi ilmoittaa tilapäisesti viljelemättömiksi alueiksi.
Ilmoitus jätetään kylvöalojen muutosilmoituksella eli lomakkeella 117, joka on palautettava joko sähköisesti Vipu-palvelussa tai paperitse kuntaan 17.6. mennessä.
Tilapäisesti viljelemätön alue menettää oikeudet tukiin. Toisaalta viljelemättömyydellekin voi olla perustelunsa.
”Jos keskelle muuten hyvää kasvustoa jää muutaman aarin kokoinen alue, ei muuta kasvustoa kannata lähteä sen takia sotkemaan.”
Maaseutuviraston ylitarkastaja Lea Anttalainen muistuttaa, että viljelijän täytyy perua tuet lohkolta, jos kylväminen ei onnistu 30.6. mennessä. Tuet perumalla välttyy valvonnasta aiheutuvilta tuen menetyksiltä.
Perumiseen käytetään lomaketta 145.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
