Lumimyrsky tappoi Islannissatuhansia lampaita
Islannin pohjoisosissa riehui syyskuussa ankara lumimyrsky. Lunta kertyi kolmen päivän aikana paikoin jopa useita metrejä.
”Kukaan ei muista näin huonoa säätä syyskuussa ennen tätä”, maatalousyrittäjä Guðrún Lárusdóttir Saudarkrokurista Islannin pohjoisrannikolta kertoo.
Osa lampureista ei ollut vielä ehtinyt hakea lampaita vuoristolaitumilta kotiin, kun myrsky iski. Niinpä noin 10 000 lampaan arvioidaan menehtyneen lumimassan alle.
”Jouduimme hakemaan lampaat kotiin 2–3 viikkoa tavallista aikaisemmin. Ehdimme onneksi saada lähes kaikki talteen, 150 uuhesta vain 12 karitsoineen katosi.”
Hänen mukaansa lampaita etsitään koirien avulla vuorilta edelleen.
Vielä lähes kaksi kuukautta myrskyn jälkeen joitakin eläimiä on löydetty elossa. Ne ovat löytäneet suojapaikan esimerkiksi luolasta tai notkelmasta, johon ei ole kertynyt kinoksia.
Viime viikolla lampaita löytyi, kun lumi alkoi sulaa. Elävinä löytyneet lampaat olivat Lárusdóttirin mukaan erittäin laihoja. Ne olivat alkaneet syödä villaa.
Islannissa arvioidaan myrskyn aiheuttaneen lampureille yli tuhat miljoonaa kruunua eli kuusi miljoonaa euroa tappiota.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
