Suurperheen äidille rakennetaan työpaikkaa
Annu ja Marko Jantusen tilalla Asikkalan Kalkkisissa rakennetaan vasikkakasvattamoa. Siitä tulee Annulle työpaikka, kun lastenhoidolta alkaa vähitellen jäädä aikaa. ”Kun ei enää tarvitse tarjota tuttipulloa lapsille, tarjoan sitä vasikoille.”Kun kaupunkilaistyttö Annu ja maanviljelijä Marko tapasivat kesällä 1999, Annulla oli jo kolme tytärtä. Yhdessä ruvettiin haaveilemaan vielä iltatähdestä.
Vauvakuume vaivasti sitkeästi, joten iltatähtiä syntyikin lopulta viisi.
Nyt nuorinkin on kohta kaksi, ja Annulle alkaa jäädä aikaa muuhun.
”Mutta ei minulla ole halua tehdä uraa. Haluan pysyä kotona, lähellä lapsia.”
Ratkaisuksi löytyi vasikkakasvattamon rakentaminen.
Jantusille uusi tuotantosuunta on yhden haaveen täyttymys. Mutta moni on kyseenalaistanut investoinnin järkevyyden, Annu kertoo.
”Kysellään, kannattaako näin vanhojen enää ryhtyä yrittämään uutta.”
Annu on 44 ja Marko 46-vuotias.
Jantuset eivät ikäihmettelyä ymmärrä. ”Meillähän on vielä 20 vuotta työikää jäljellä!”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

