Luomutuotanto tuottaa Suomelle vuodessa yli 680 miljoonaa euroa ja 3 400 henkilötyövuotta
Suurimmat luomutuotannon talous- ja työllisyysvaikutukset olivat Etelä-Pohjanmaalla.
Eri maakuntien välillä on isoja vaihteluja luomutuotannon talous- ja työllisyysvaikutuksissa. Kuva: Jaana KankaanpääLuomutuotannon vaikutus kansantalouteen on hieman yli 680 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan luomutuotanto työllistää yli 3 400 henkilötyövuotta Suomessa.
Luomutuotannon talous- ja työllisyysvaikutukset eroavat selvästi eri maakuntien välillä. Suurin vaikutus on Etelä-Pohjanmaalla.
Luvut ilmenevät Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tuoreesta raportista
Suomessa luomuala on lievässä kasvussa.
Jo nykyisellään luomutuotannolla on selkeä vaikutus Suomen talouteen ja työllisyyteen. Tuotantosuunnista peltokasvituotanto vaikuttaa eniten Suomen talous- ja työllisyyslukuihin.
Ruralia-instituutin hankkeessa tehtiin kaksi laajaa lomakekyselyä.
Luomutuottajille lähetetyn kyselyn tulosten perusteella selvästi tärkein syy tuottajien siirtymisessä tavanomaisesta tuotannosta luomutuotantoon olivat taloudelliset syyt.
Kuntapäättäjille lähetetystä kyselystä ilmeni, että luomun hankkimiselle eivät ole keittiöhenkilökunnan tai kuntapäättäjien asenteet luomua kohtaan. Luomua ostettaisiin kuntakeittiöihin enemmän, jos siihen olisi varaa.
Ruralia-instituutti toteutti raportin osana Luomun aluetaloudelliset vaikutukset ja tuotannon edistäminen -hanketta.
Raportti on laaja luomutuotannon nykytila- ja tulevaisuusselvitys, joka kattoi kaikki Suomen maakunnat. Hanketta rahoittivat Maa- ja metsätalousministeriö sekä Luomuinstituutti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
