Tuhat lehmää myyntiin, eläkepäiville emolehmien pariin
Brittiläinen maidontuottaja Steve Graham pistää tuhat laatulehmää vasaran alle. Myyntituloilla viisikymppinen mies rahoittaa eläkesuunnitelmansa: emolehmäkarjan, vanhojen Ford-traktoreiden keräilyn ja matkustelun, Farmers Weekly -lehti kertoo.Lehmät myydään Holsworthyn markkinoilla tämän kuun 23. ja 30. päivinä. Huutokauppaan odotetaan asiakkaita ympäri maan.
Steve Graham kertoo toimineensa maidontuottajana jo 35 vuotta. Maidon hinnan lasku ei vaikuttanut hänen lopettamispäätökseensä.
”Ei tällä ole mitään tekemistä sen kanssa. Olen 50-vuotias ja tehnyt valtavasti töitä siitä saakka kun lopetin koulun. Liian moni tuttavani on kuollut – haluan, että minulla on vielä aikaa tehdä sitä, mitä itse haluan.”
Grahamin holsteinilaiskarjan keskituotos oli vuonna 2010 yli 10 000 kiloa. Viime vuosina tuotos on tietoisesti laskettu 8 000 kiloon keventämällä väkirehuruokintaa.
”Olen nauttinut maidontuotannosta ja olen ylpeä eläimistäni. Isä sanoi aikanaan, että jos aiot lypsää lehmiä, lypsä hyviä.”
Eläkkeellä Graham aikoo keskittyä kantakirja- aberdeen anguksiinsa – leppoisaan maatalouteen pienen karjan kanssa, hän kuvaa.
Aikaa matkailuun
15-vuotiaasta saakka työskennellyt mies tuntee, että hän elää elämäänsä käänteisessä järjestyksessä muihin verrattuna. ”Useimmat matkustelevat ja pitävät hauskaa nuorena. Minä tein vain töitä, en edes opiskellut. Nyt haluan matkustella ja nauttia elämästä.”
Hän aikoo käydä ainakin Uudessa-Seelannissa ja USA:ssa, ehkä safarillakin. ”Mitä tahansa, kunhan siihen ei sisälly golfin peluuta.”
Helppoa karjasta luopuminen ei tule olemaan. ”En haluaisi mennä huutokauppaan, mutta pakkohan minun on.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
