Elisan datayhteyksissä merkittäviä häiriöitä
Ongelmat ovat valtakunnallisia.Teleyhtiö Elisan datayhteyksissä on valtakunnallisesti merkittäviä häiriöitä. Häiriö koskee Elisan mobiili- ja kiinteän verkon datayhteyksiä.
Elisan palveluhallintajohtaja Lasse Huttusen mukaan ongelmaa selvitetään, mutta toistaiseksi ei tiedetä, mistä ongelma on lähtöisin.
"Siksi emme valitettavasti vielä osaa sanoa, milloin tilanne saadaan korjattua."
Häiriö saattaa Huttusen mukaan vaikuttaa kymmeniin tuhansiin asiakkaisiin. Hänen mukaansa aamupäivällä alkanut pienempi häiriötilanne laajentui puoliltapäivin valtakunnalliseksi. Häiriö vaikuttaa myös Saunalahden asiakkaisiin, sillä Saunalahti toimii Elisan verkossa.
Ongelma koskee ainoastaan datayhteyksiä, ja esimerkiksi puhelut lähtökohtaisesti toimivat.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
